Rakkaudesta raskaisiin kenkiin

Halki elämäni olen rakastanut kenkiä. Parhaimmillaan (tai pahimmillaan) olen omistanut noin seitsemänkymmentä kenkäparia. Mutta koskaan en ole käyttänyt näin paljon aikaa ja vaivaa yhden kenkäparin hankintaan.

Olen yleensä nopea tekemään päätöksiä. Myönnettävä on, että aina välillä tuo nopeus on napsahtanut omaan nilkkaan, kun en ole malttanut perehtyä hankintaani riittävästi varmistaakseni, että se soveltuu toivomaani tarkoitukseen tai edes sopii minulle. Mutta ylävuoristokenkien kohdalla päätin hoitaa tilanteen toisin. Parin vuoden takainen kokemus opetti, mitä sopimattomat vuokrakengät saattavat aiheuttaa kiipeillessä. (Koko tarina täällä: Vuorenvalloitus 2015: Monte Rosan huiputus!)

Rautatestailua

Koko syksyn jatkunut jahkailu ylävuoristokenkien valinnan ympärillä on päättynyt. Tosin ei sekään nyt ihan niin tyylikkäästi mennyt:

Aluksi tilanne näytti hyvältä. Keräsin tietoa ja vertailin erilaisia merkkejä ja malleja. Lopulta tein short-listin, jolle tein lopullisen rankkauksen. Kriteereinä olivat ominaisuudet ja vastaaminen tarpeeseen (soveltuvuus erittäin kylmiin olosuhteisiin 7000 metriin asti, keveys, mieluusti lämpömuokattava erillinen sisäkenkä ja muutama muu kriteeri) sekä budjetti.

Tutkiskelin matkan varrella useita eri vaihtoehtoja ja kysyin suosituksia kaikilta, jotka suinkin suostuivat neuvomaan. Päädyin lopulta valitsemaan La Sportivan merkiksi. Päätökseen saattoi vaikuttaa sovitusmahdollisuus. Nimittäin Tampereen ja Helsingin lisäksi kiersin kiipeilykauppoja Singaporessa ja Roomassa. Muun merkkisiä, reunaehtojeni mukaisia kenkiä on haastavaa, ellei jopa mahdotonta päästä sovittamaan, mikäli ei halua tilata ulkomaisesta verkkokaupasta useita erilaisia ja palauttaa sitten sopimattomat.

Toinen asia oli tiedon saamisen haastavuus. En löytänyt kenkävalmistajien sivuilta tarkkaa tietoa siitä, mihin korkeuksiin mikäkin malli on optimoitu. (Toki syy saattoi olla myös tiedon etsijän vajaavaisissa taidoissa.) Tutuilta vuoristo-oppailta ja kiipeilijöiltä sain vinkkejä, mutta paikoitellen jopa liikkeiden myyjät olivat epävarmoja kenkien suositeltavista käyttökorkeuksista.

Lopulta päätös oli tehty. Olin itsestäni ylpeä. Kerrankin tein valintani viisaasti ja harkiten. Olo alkoi olla hiukan malttamaton, sillä olin odottanut uusia kenkiäni jo kauan, sovittanutkin valitsemaani mallia kahdesti ja lähtenyt molemmilla kerroilla mieli haikeana kaupasta ilman ostosta. Niinpä nyt, kun olin valmis vihdoin tekemään ostoksen, tuntui etten enää malttaisi odottaa.

Ensimmäisestä nettikaupasta ne olivat loppu. Ja kolmesta seuraavastakin. Tässä kohtaa taisin hukata ylpeilemäni viileän harkinnan. Yhtäkkiä olin takuuvarma, että kengät olisivat loppu joka paikasta. Näin jo itseni vaeltamassa kohti vuorten huippuja nuljuvissa, hiertävissä vuokrakengissä.

Kengät oli saatava, nyt heti. En kestäisi enää päivääkään ilman niitä.

Hetken kuluttua tuijotin tilausvahvistusta hiukan typertyneenä. Turhaa kuukausien tutkimustyöni ei ollut, ja vaatimukset täyttävät kengät saisin kyllä. Mutta parissa hetkessä olin hylännyt rationaalisesti tehdyn valintani ja tempaissut digitaaliseen ostoskoriin eri kengät kuin olin aikonut.

Vieläkään ei ikuisuudelta tuntuva kenkäprojektini ollut maalissa. Vielä kerran vaelsin postin kuljettama kenkälaatikko kainalossa helsinkiläiseen kiipeilyvarusteita myyvään liikkeeseen testaamaan toista kokoa. Siellä tasapainoilin erikokoiset Baruntset jalassa kaupan varustehyllyn reunalla testatakseni kengän istuvuutta. Lopulta tein, hiukan epävarmana tosin, päätöksen kenkien koosta ja ummistin silmäni siksi aikaa, kun luottokortti vingahti.

Vielä edessä on sisäkenkien muokkaus, mutta nyt minulla on tukevat, todella lämpimät La Sportivan Baruntse -ylävuoristokengät, joilla kiipeän tulevina vuosina toivottavasti jopa 7000 metriin. Ne eivät ole keveimmät mahdolliset, mutta uskon pärjääväni niiden kanssa ja pidän erittäin tärkeänä, että kaltaisellani vilukissalla on riittävän lämpimät kengät, kun mennään ihan uusille pakkaslukemille.

Kenkiini olen siis tyytyväinen.
Mutta ostoprosessissa taitaa olla vielä hiukan parantamisen varaa.

Näillä mennään Elbrusille ja muutamalle muullekin vuorelle!

Previous

Mitä yhteistä on vuorikiipeilyllä ja kesämökkilomalla?

Next

Saanko vihata sinua – jos vain tänään?

13 Comments

  1. Anonyymi

    Kuuluuko olla shortsit ja eripari sukat ���� ..

  2. Onnea. Sisäänajo onkin nykyisen kaltaisten talvien aikana hikistä puuhaa. Omat Everestit ovat päässeet lenkille vasta kaksi kertaa kun ei ole tarpeeksi kylmä. Nollakelissä ylävuoristokengän sisäänajo saa jalat hikoilemaan oikein todella. Omien kenkieni mainoksissa lupailtiin niiden olevan passelit jopa -40 asteessa. Käytä nyt sellaisia lenkillä loskakelillä. Mutta onnea kenkäparille nro 71 😉

  3. Näitä samaisia olen käynyt itsekin hypistelemässä jo muutamaan otteeseen 🙂 Kerrohan sitten käyttökokemuksia.

  4. Anonyymi

    Hahaa! Tarkkasilmäinen huomasi, että testasin eri sukilla. Toisessa jalassa tuplasukka ja toisessa yksinkertainen. Ja jos varpaat ovat lämpimät, kai sitä shortseilla tarkenee? 😀

  5. Anonyymi

    Kiitos! Kuulostaa hikiseltä hommalta! Ajoin Trangoja sisään kesävaelluksilla ja silloinkin varpaat olivat melkoisen kuumissa ja kosteissa olosuhteissa. Miten mahtaa käydä näiden kanssa…
    Iloa loskalenkeille!

  6. Anonyymi

    Kerron! Aikamoiselta arpapeliltä tuntuu ylävuoristokenkien hankinta, kun kokemusta aiheesta on vielä niin kovin vähän. Aurinkoa Katja!

  7. Tämä nyt ei varsinaisesti liity kiipeilyvaruteisiin eikä kenkiin, mutta koska olen pannut merkille mieltymyksesi turkoosiin ja vaalean siniseen väriin, niin vinkkaan sulle retkeilyyn sopivista uusista kamppeista joita saa nyt turkoosina/vaalean sinisenä. http://vilzu.blogspot.fi/2017/01/sasta-sai-uudet-varit

    Siellä olis upeat Haikki W housut ja makee uusi naisten Pihka takki turkoosina 😉

  8. Anonyymi

    Mainiota Vilzu! Kiitos vinkistä tarkkasilmäiselle! 🙂

  9. Anonyymi

    No nyt sul on uuvet kengät, ei muuta, ku pitämää niitä, jotta jalat tottuu. On se vaa iso prosessi hommata tommoset kengät, ei vaa kävellä kauppaa ja oteta. Onks noi jäykät, niinku laskettelumonot? Hyvännäköset ne on ainakii. Olin viime vkl Tampereel, yritin tähyillä, jos näkyisit siel livenä, ei näkyny vaikka kuinka tiirailin. Mukavaa viikonloppua sinne. T. Leena

  10. --

    Mikä se alkuperäinen kenkämallisi oli?

  11. --

    Mikä se alkuperäinen kenkämallisi oli?

  12. Anonyymi

    Viime vuoden kiipeilyt tein La Sportiva Trango Cube GTX -kengillä. Loistavat kengät kesäisiin olosuhteisiin!

  13. Anonyymi

    Voi nyt vasta huomasin viestisi! Pahoittelut viiveestä 🙂
    Olisikin ollut mainio tilanne, jos olisimme törmänneet kadulla. Täällä jutellessa välillä unohtaa, ettei "reaalimaailmassa" ole tavannut keskustelukumppaneitaan.

    Olen tosi tyytyväinen uusiin kenkiini. Ne ovat tosiaan jäykät kuin laskettelumonot, mikä on tarpeen kiivetessä. Ja jonkin verran raskaammat kuin toiset kenkäni, joilla Mont Blancille kiipesin. Mutta edessä semmoisia seikkailuja, että järeämpiä kenkiä tarvitaan.
    Ihania kevättalven päiviä Leena!

Leave a Reply

Your email address will not be published.

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén