Sääuutisia Ushbalta ja vuorikiipeilijän salainen ase

Ushba-oppaamme Alex lähetti muutama päivä sitten hiukan levottomuutta herättävän viestin:

“The weather is totally crazy…one meter of fresh snow on Ushba route!”

Myös valmistautumisnousukohteemme Laila on ollut huonon sään kourissa, ja pari huiputusta yrittänyttä kiipeilytiimiä on joutunut perääntymään vuorelta huonon sään vuoksi. Viestin jälkeen olen seuraillut vuorten säätilannetta päivittäin: lunta sataa edelleen mutta määrät ovat olleet nyt maltillisempia. Vaikka saatu säätieto on hiukan huolestuttava, aikaa on vielä runsaasti, ja samaan aikaan kiipeilyn lähestymistä konkretisoi se, että ennusteet ylettävät jo ajankohtaan, jolloin olemme vuorella.

Minä ja Heikki lumipyryssä Matterhornilla

Valmistautuminen on todella käynnissä. Olohuonetta hallitsee valtava varustekasa, ja kauppalistat pursuavat kaikenlaista Compeedeista Diamoxiin (vuoristotautilääke) ja puuropusseista vauvatalkkiin (aivan loistava tuote estämään rakkojen syntymistä jalkoihin).

Vuorille lähtöä edeltävinä päivinä kuluu runsaasti kynsilakkaa, kiipeilyparillani Heikillä voimakkaan vaaleanpunaista ja minulla hempeää, kesäisen iltapäivän taivaanrannan väristä vaaleansinistä. Meillä on molemmilla erikseen vuoria varten varattu kynsilakka, jota ei saa käyttää muualla.

Kynsilakkojen tarina alkaa kahden vuoden takaa Euroopan mantereen korkeimman vuoren, Elbrusin, pohjoiselta reitiltä. Vuoren pohjoinen puoli on villi ja karu sekä vailla eteläpuolen laskettelurinteiden tuomia logistisia helpotuksia kiipeilyreiteille. Varusteet kannetaan laaksosta ylä-basecampiin (3800 m merenpinnasta) kahdessa erässä kivikkoista, jyrkkää vuorenseinämää.

Takana oli toista viikkoa kiipeilyä, kun aamulla heräsimme tavoitteenamme nousta sinä päivänä ylimpään leiriin, Lenz Rocksille, josta seuraavana yönä alkaisi huiputusponnistus. Olimme aiemmin tehneet yhden harjoitusnousun Lenz Rocksille, ja tiesin edessä olevan 1000 vertikaalimetrin nousun olevan tiukka. Seistessäni kivikkoisen leirin laitamilla varusteet selässä odottamassa lähtöä, tunsin levottomuuden nousevan sisälläni. Kun edessä on iso ponnistus, minulle tulee aina tarve päästä nopeasti liikkeelle. Nyt Heikkiä ei kuitenkaan näkynyt missään.

Elbrusin pohjoisreitin yläleirimme Lenz Rocksilla 2019

Levottomuus oli jo muuttumassa ärtymykseksi, kun kuulin Heikin epäuskoisen äänen ilmoittavan, että hänen ylävuoristokenkänsä olivat kadonneet. Häkeltynyt tiimi alkoi kerääntyä sukkasillaan kivikossa seisovan Heikin ympärille ja epäuskoisia kysymyksiä leijui ilmassa. Pian tilannekuva alkoi hahmottua: ryhmäämme oli aiemmin liittynyt kaksi norjalaista naista, joilla oli erilainen kiipeilysuunnitelma: heidän tavoitteensa oli kiivetä vuoren kaksoishuipuista matalampi. Naiset olivat majoittuneet kanssamme ja viime yönä lähteneet omaan nousuyritykseensä. Jotain oli tapahtunut yöllä heidän lähtiessään pimeästä majasta ja lopputuloksena Heikin 46-kokoisten La Sportiva G2 -kiipeilykenkien sijaan majan seinustalta löytyi saman mallin kengät, mutta kokoa 41.

Tilanne oli katastrofaalinen. Tietenkään viisi numeroa liian pienet kengät eivät mahtuneet Heikille. Oppaat kertoivat, ettei heillä ollut mitään keinoa tavoittaa naisten ryhmää. Leirissä ei ollut ketään, jolla olisi ollut samankokoiset kengät, joille ei olisi tarvetta seuraavan parin vuorokauden aikana. Lopulta ratkaisu löytyi tiimin sisältä: Angie-nimisellä kiipeilijällä oli koon 44 kengät, joihin Heikki sai juuri ja juuri puserrettua jalkansa. Angie otti minun 42-numeroiset kengät, ja minä pakkasin jalkani norjalaisen 41-kokoisiin saappaisiin.

Vääränkokoinen kiipeilykenkä on valtava riski kiipeilyn onnistumiselle monestakin syystä, ja nyt ryhmässämme oli kolme ihmistä liian pienissä kengissä. Mutta tämä oli ainoa tapa päästä liikkeelle, ja saatoimme vain toivoa, että nousun aikana reittimme kohtaisi norjalaiset heidän paluumatkallaan. Minulla ei ollut pientä hiertymistä suurempaa hätää, mutta Angiella kuului olevan todella vaikeaa, ja Heikkikin teki nousua hiljaisena ja hiukan ontuen.

Kuin ihmeen kaupalla päivän puolivälissä norjalaiset tulivat kuin tulivatkin vastaan, ja saimme vaihdettua kengät takaisin omistajilleen. Kunnon rähinä ei ollut kaukana, kun raivokas Angie jo kaukaa purki ulos norjalaiseen kokemattomaan kiipeilijään kohdistuvan raivonsa.

Olimme koko matkan ihmetelleet, kuinka norjalainen ei huomannut olevansa viisi numeroa liian isoissa kengissä! Viimeistään leirin laidalla jäärautoja kiinnittäessään hänen olisi pitänyt huomata, etteivät raudat sopineet valtavan suuriin kenkiin. Mutta nyt kenkiä vaihdettaessa huomasin, että nainen istui maahan ja ojensi jalkansa ja jäi odottamaan apua. Englanninkielitaidoton opas riisui häneltä isot kengät ja kuin lapselle puki tilalle naisen omat. Kiristettyään naisen kengät, hän korjasi jääraudat oikeaan kokoon ja kiinnitti ne naisen kenkiin. Tämä selvensi tilannetta hiukan: nainen ei siis osannut käyttää varusteita eikä ilmeisesti opas ollut katsonut vaivan arvoiseksi ilman yhteistä kieltä selvittää, miksi raudat olivat sopimattomat. Nainen itse oli korkeudesta ja väsymyksestä niin sekaisin, ettei ilmeisesti ollut huomannut kenkien valtavaa kokoeroa – mikä edelleen tuntuu aivan uskomattomalta! Nyt kuitenkin matka jatkui ja seuraavana päivänä huiputimme Elbrusin pohjoiselta puolelta, omat kengät jaloissamme.

Jälkikäteen purimme tilannetta Heikin kanssa. Jokainen vuorikiipeilyreissu vaatii suuria panostuksia, ja ajatus, että näin naurettava virhe estäisi kauan odotetun huiputuksen, oli lähes sietämätön. Toinen asia on, että usein leireissä ja vuorimajoilla on erillinen tila, jossa tekniset varusteet säilytetään eikä niitä saa viedä makuutiloihin tai telttoihin. Samassa tilassa saattaa olla siis kymmenittäin samanmerkkisiä varusteita, ja vaikka en ollut kuullut aiemmin vastaavista sekaannuksista, ovat ne ihan mahdollisia.

Jäärautoihin asennettiin uusi kiinnitys Ushbaa varten

Niinpä keksin keinon merkitä varusteemme helposti tunnistettaviksi. Tarvitsin huomion kiinnittävän merkintätavan, joka sopii kaikille materiaaleille ja ei kulu helposti kovassakaan käytössä. Ratkaisu löytyi naisellisesta turhamaisuudestani, ja nykyään jokaisessa kiipeilyvarusteessamme on näkyvässä kohdassa väritäplä, Heikillä kirkuvan pinkki ja minulle heleänsininen. Muissa varusteissa täplät ovat hiukan hienovaraisemmat, mutta isojen ylävuoristokenkiemme kohdalla tilanne on toinen: kummankin kenkien kärjissä on kaikkein näkyvimmällä paikalla suuri, tunnusväriemme mukainen rasti.

Kun lähtöön on alle viikko, vietin taas puoli tuntia valtavan varustekasan keskellä tunnusmerkittämässä varusteitamme. Kuka olisi voinut uskoa, että kynsilakalla voi olla näin merkityksellinen rooli vuorikiipeilyssä!

Kuusi päivää lähtöön – oletko valmis?

Ushba Kuva: Alex Climb

P.s. Koko Elbrusin pohjoisreitin tarina alkaa täältä: Idän pikajunan arvoitus.

Previous

Mikä mietityttää, kun lähtöön on 18 päivää?

Next

Vuorenvalloitus 2021: lähtö Mount Ushballe

2 Comments

  1. Anonymous

    aikamoista turistimeininkiä

    • Janiina

      Hei ja kiitos kommentistasi, joka ytimekkyydessään herättää paljon ajatuksia!

      Tässä niistä muutama:
      Kaupallisissa kiipeilyryhmissä järjestävän tahon vastuulle jää varmistaa, että ryhmiin mukaan otettavat kiipeilijät omaavat riittävän taito- ja kuntotason reissusta selviämiseen. Ei ole oikein tinkiä taitotasovaatimuksista, sillä kokematon, uupunut kiipeilijä liian vaikeassa paikassa on turvallisuusriski kaikille vuorella olijoille, kuten kertomani tarinakin osoittaa.

      Sitten astuu kuvioihin raha: kaupallisten paineiden ristitulessa voi olla haastavaa pyörittää bisnestä, kun asiakaskunta on varsin marginaaliporukkaa eli yleisöä on vähän. Harvoin ryhmiä saadaan täyteen ja vaikka en sitä hyväksy, ymmärrän, että joskus voi järjestäjälle syntyä kova kiusaus lipsua säännöistä. Se ei ole oikein eikä niin ole läheskään kaikkien palveluntarjoajien kanssa, mutta oletettavasti niin oli käynyt tällä reissulla.

      Toinen asia on se, että usein kaupalliset ryhmät käyttävät paikallisia oppaita. He ovat yleensä parhaita tuntemaan alueen olosuhteet, mutta silläkin puolella on kaikenlaisia toimijoita. Eli taas järjestäjän tehtäväksi jää löytää laadukkaat oppaat. Tällä reissulla norjalaisilla oli oppainaan kielitaidottomia henkilöitä, jotka eivät puuttuneet asiakkaidensa puutteellisiin taitoihin tai varusteisiin. Itse asiassa myöhemmin kävi ilmi, ettei palveluntarjoajalla ollut koko kauden aikana ollut omaa matkanjohtajaa paikanpäällä valvomassa, että sääntöjä noudatettiin. Tästä seurasi muitakin ongelmia, joita puitiin vielä pitkään reissun jälkeen. Jos luet koko tarinan (linkki blogikirjoituksen lopussa), huomaat, että kyseinen reissu oli monellakin tavalla täynnä valitettavia käänteitä, eikä kukaan ryhmästämme enää tuon jälkeen kiipeä kyseisen palveluntarjoajan kanssa.

      Mutta palatakseni itse aiheeseen, tässä vielä yksi näkökulma:
      Jokainen laji pitää ensin aloittaa, jotta voi tulla kokeneeksi. Kaikki ovat joskus olleet aloittelijoita. Taitavaksi tulee haastamalla itseään ja asettamalla tavoitteet korkealle.

      Ehdottomasti jokaisen tulee aina toimia vastuullisesti ja pyrkiä valitsemaan itselle sopivat tavoitteet. ​Mutta harva aloittelija omaa riittävän ymmärryksen analysoidakseen, missä menee “sopivan haastavan” ja turvallisuusvaatimukset ylittävän raja. Ainoa vaihtoehto on kysyä neuvoa.
      Kun lähdin ensimmäiselle reissulleni vuonna 2015, sain ennakkoon viestejä, joissa minua kritisoitiin ja todettiin, ettei aloittelijalla ole asiaa valitsemilleni vuorille. Yrittäessäni kysyä opastusta, minulle jopa todettiin, ettei aloittelijalla ole asiaa vuorille ollenkaan. Uuden lajin aloittamisen näkökulmasta kokonaan menemättä jättäminen oli hiukan haastava neuvo. Tämänkaltainen sisäänpäinlämpiävyys on tyypillistä monille hiukan erikoisemmille lajeille. Kun lajiyhteisö ei tue aloittelijaa, jää sopivan vaatimus- ja osaamistason määrittäminen yleensä palveluntarjoajalle. Mikä vie meidät takaisin kommenttini ensimmäiseen kappaleeseen..

      Onneksi paria kertaa lukuunottamatta minulla on ollut ilo kiivetä hienoissa ryhmissä, mahtavien ihmisten ja ammattitaitoisten oppaiden kanssa!

Leave a Reply

Your email address will not be published.

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén