Ojos del Salado -tulivuoriseikkailu – olen tulossa!

Rentouttavaa joulua! Muistathan tehdä asioita, joista nautit, kera ihmisten, joiden seurassa sinulla on hyvä olla. Iloitse kielen päällä sulavasta suklaasta, juuri sammutetun kynttilän sierainten sisäpintaa kutittavasta tuoksusta ja tähtitaivaan silmäniskuista räntäsateen tauotessa pakkasyöksi.
Muista hiukan seikkailla; luonnossa, kaupungissa tai vaikkapa kirjan sivuilla – mikä sinulle parhaiten sopii. Lepuuta mieltä ja sydäntä, lataa akut täyteen voimaa ja energiaa ensi vuodelle. Pysähdy ja hengitä jokaista hetkeä, sillä yhtään niistä et saa koskaan takaisin.

Elbrus, pohjoisreitti

Minä teen samoin.
Suuri keltainen ja kolhuinen varustesäkkini on jälleen pakattu. Siellä on tuhteja aluskerrastoja ja suurimmat toppakintaat, jotka olen koskaan omistanut. Kuinka näin kylmänarka ihminen voikaan olla niin innoissaan siitä, että pääsee hyytävän kylmälle aavikolle?
Joulupöydässäni ei ole luvassa kinkkua ja laatikoita. Suuressa kolhuisessa säkissäni on sentään manteleita (tosin patukoissa) ja mehukeittojauhepussukoita.

Minua jännittää, sillä lähtöpäätös tuli niin nopeasti, etten ehtinyt enää intensiivistä loppurutistusta harjoituskauteen tehdä. Pitää vain luottaa, että useampien vuosien nousujohteinen valmistautuminen alati koveneviin haasteisiin riittää.

Aamumaisema Matterhornilla Lion Ridge Routella

Matka on alkamassa, ja eroitkut itketty. Äitien sydämistä puuttuu palasia pysyvästi. Ne kulkevat pientemme kilpinä suojaamassa heitä kolhuilta. Kivutonta ei sydämen sirpaleista luopuminen äideille ole. Joskus, kun saamme pienet rakkaamme syliin, jomotus hellittää hetkeksi, mutta kaikkina muina aikoina muassamme kulkee kaipaus. Se kouraisee, kun kaukana erämaan poluilla olen näkevinäni taivaan tähdissä perheemme pienimmäisen tuikkivat silmät. Istuessani kivellä lepäämässä huomaan odottavani, että kohta pisin tytöistämme tuttuun tapaan ilmestyy selkäni taakse, kiertää kätensä harteilleni ja nojaa leukansa päälakeani vasten. Ikävä nostaa kyyneleet silmiin, kun vuorituuli viipyilee huulillani pehmeänä kuin tyttären sileä poski suukon alla ja olen haistavinani tuulen tuoksussa hänen hiuksensa.

Kun kuljen vuoripoluilla, minulla on mielessäni usein pysäytyskuvan kaltainen muistikuva tytöistämme lähdössä ensimmäiselle yhteiselle ulkomaanmatkallamme. Paljon pienempinä kuin nyt, kolmikko käveli edellämme Helsinki-Vantaan lentokentän pysäköintitalosta terminaaliin johtavaa käytävää. Hassuissa, värikkäissä college-haalareissaan he tomerasti askelsivat rinta rinnan, melkein tanssivat nauraen käytävää ja iloitsivat edessä olevasta seikkailusta. Sitä kuvaa minä ajattelen, kun olen maailman toisella puolen ja ihmettelen, miten olenkin saanut osakseni niin paljon rakkautta!

Iltarusko Elbrusin pohjoisreitillä

Jos voisin antaa sinulle yhden joululahjan, olisi se – hassua kyllä – öinen vessareissu vuorilla: antaisin sinulle unesta tahmeiden silmäluomien raotuksen ja vastentahtoisen oivalluksen, että on ryömittävä ulos makuupussin lämpöisestä sylistä. Makuupussin vetoketjun hiljaisen rahinan, ja hampaiden vaimean kalinan, kun öinen ilma luikahtaa pussin sisään. Kylmän nenänpään ja tutisevat sormet, joilla hapuilet teltan vetoketjun auki. Kankaan kahahduksen ja lumen tai hiekan rahahduksen kenkäsi alla. Unesta kangistuneen selän ojennuksen ja salpautuvan hengityksen, kun näet vuoriston öisen tähtitaivaan ylläsi. Linnunradan hopeanhohtoisena nauhana halkaisemassa mustaa samettista taivasta: satojentuhansien tähtien väreily, ehkäpä satelliitti kaukaisuudessa, ja muutama tähdenlento.
Antaisin sinulle jähmetyksen hetken, kun näkymän häkellyttämänä pysähdyt, unohdat kylmän ja väsymyksen. Tovin, jonka ajan hengität huurua tähtiin, jotka morsettavat, että olet tärkeä ja joku jossain – lähellä tai kaukana – rakastaa sinua. Maailmassa kaikki on hyvin, ja sinä olet juuri siellä, missä pitääkin.

Sen minä antaisin, jos voisin antaa sinulle yhden joululahjan.

Onnellinen vuorilla

Minun joulurauhani löytyy tänä vuonna Atacaman aavikolta Chilestä. Reitilläni ovat kolme upeaa vuorta, joista suurenmoisin Ojos del Salado -tulivuori kohoaa miltei seitsemäntuhannen metrin korkeuteen. Jos haluat antaa minulle joululahjan, lähetä lämmin ajatus ja toive, että olen tarpeeksi vahva ja kestävä, ja vuori suosiollinen. Kiitos jo etukäteen!

Seikkailu alkakoon – mennäänkö taas?

Netistä kaivettu kuva Ojos del Saladosta

p.s. Tuttuun tapaan yhteydet katkeavat nyt muutamaksi viikoksi. Heti linjoille päästessäni, laitan mahdollisuuksien mukaan väliaikatietoa Facebook-sivulleni ja Instagramiini. Tänne palaan matkatarinaa kertomaan mahdollisimman nopeasti merenpinnan tasolle palatessamme.

Previous

Yllätyskäänne: tulivuoriseikkailu Etelä-Amerikassa!

Next

Runneltu Chile ja Atacama-seikkailun alku

2 Comments

  1. Anonymous

    Turvallista seikkailuu teille! T. Leena

Leave a Reply

Your email address will not be published.

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén