– Vuorella tunnen itseni vapaaksi, ja arjesta poiketen voin keskittyä vain perusasioihin, vastaa suomalaisen vuorikiipeilyn the nainen (ainakin minun listallani) Carina Räihä, kun kysyn häneltä, mistä hän saa kiipeilyssä tyydytystä. Tavoiteorientoituneena ihmisenä tunnen sykähdyksen, kun hän kertoo tavoitteen saavuttamisen ja itsensä haastamisen ja voittamisen synnyttämästä tunteesta.

Carina inspiroi minua monellakin tavalla: Hän loi menestyksekkään uran liike-elämässä. Sitten hän muutti koko elämänsä. Lähti tavoittelemaan lähes mahdotonta unelmaa. Ja saavutti sen huiputtamalla Mount Everestin ensimmäisenä suomalaisena naisena 17.5.2010. Sitemmin hän on lähtenyt kohti seuraavaa unelmaa, legendaarista 7summits -kiipeilyhaastetta, jossa huiputetaan kaikkien mantereiden korkeimmat huiput. Noin kolmisenkymmentä naista on onnistunut suorittamaan haasteen. Onnistuessaan Carina olisi ensimmäinen suomalainen 7summits-nainen.

Pari viikkoa sitten hetken mielijohteesta laitoin sähköpostia Carinalle. En oikein itsekään tiedä, mistä ajatus syntyi. Halusin kiittää häntä inspiraatiosta, kertoa projektistani ja kysyä neuvoja. Kaikki kiipeilijät, joilta olen apua kysynyt, ovat auliisti kertoneet kokemuksiaan ja antaneet neuvoja. Silti yllätyin iloisesti, kun ympäri maailmaa reissaava kiireinen Carina vastasi jo parin päivän kuluttua. Hän oli keskellä Mount Everestin perusleiriin suuntautuvan matkan viime hetken valmisteluja (tämän blogin julkaisuhetkellä Carina on jo reissussa) mutta löysi kuitenkin aikaa kertoa minulle ajatuksiaan koskien kiipeilyä.

– Jokainen vuori opettaa jotain uutta. Mutta kiipeilyurani tärkein oppi on ollut se, että mahdottomaltakin tuntuvat vuoret on mahdollista saavuttaa, jos haluaa riittävästi ja on valmis tekemään paljon töitä sen eteen, Carina pohtii.
– Tämä konkretisoitui Mount Everestin huipun saavuttamisessa, mikä oli minulle alkujaan kaukainen, lähes mahdoton unelma.

Kysyn miten Carina neuvoisi ensimmäistä huiputustaan suunnittelevaa.
– Neuvoisin valmistautumaan hyvin, ei vain fyysisesti vaan myös henkisesti ja tutustumaan käytännössä varusteisiin, olosuhteisiin ja vuoristoelämän arkisiin askareisiin. Pienillä asioilla on vuorella iso merkitys, ja mitä paremmin tuntee ne pienetkin asiat, sitä paremmin kestää isompia vastoinkäymisiä sitten vuorella. Neuvoisin myös testaamaan omia rajoja harjoittelussa, ettei vuorella tule ensimmäinen kerta, kun joutuu puristamaan itsestään kaiken.

Tiedustelen, onko sukupuolten välillä kiipeilyn kannalta eroa ja onko naisella jotain erityistä, mitä pitäisi huomioida valmistautumisessa. Carina toteaa, että eroja toki on. Nainen on luontaisesti heikompi, ja miehillä monesti vuorilla vauhti ja voimat ovat kovemmat. Mutta Carina painottaa, ettei omaa kiipeilyä tule verrata muiden suorituksiin, vaan kuunnella omaa kehoaan. Hän toteaa myös, että henkisesti naiset saattavat pärjätä vuorella jopa miehiä paremmin, sillä he ovat sitkeitä ja suorituspaineita on vähemmän.

Kysyn vielä ajatuksia henkiseen valmistautumiseen.
– Vuorilla olosuhteet ovat aina jossain määrin rankat, joten siihen kannattaa varautua, myös pahimpiin tilanteisiin. Itse valmistaudun henkisesti niin, että tiedän tehneeni kaiken mahdollisen jo etukäteen, ja vuorella voin keskittyä itse kiipeämiseen. Varaudun siihen, että eteen tulee tilanteita, joissa henkistä ja fyysistä kestävyyttäni koetellaan, mutta kun on niihin varautunut ja tietää, että niistä voi päästä yli, on se helpompaa.

Carina kertoo olevansa ilahtunut innostani kiivetä vuorelle ja sanoo, että näytän selvästi ottaneen projektin omakseni. Hän muistuttaa, että Mont Blanc on ensikertalaiselle haastava, mutta mahdollinen vuori. Hän lupaa seurata edistystäni blogista.

Keskustelumme päätös on kuin elokuvasta: Carina toivottaa minulle onnea ja tsemppaa Mont Blancille, ja minä toivotan hänelle hyvää matkaa ja onnea Mount Everestille.

Vau. Sellaista keskustelua ei tule eteen ihan joka päivä.


Tämän blogitekstin yhteydessä julkaistut kuvat on poimittu Carinan luvalla hänen verkkosivuiltaan www.carinaraiha.com.