Mitä tulee täydellisen jälkeen? – Matterhornin opit

Matterhornilta laskeutumista seuraavana yönä nukuin 11 tuntia – se on minulle harvinaista kuin yksisarvisen näkeminen. Aamulla peilistä katsovat kasvot olivat turvoksissa ja auringon polttamat, huulet halkeilleet ja poskien iho karhea. Mutta pulleiden luomien takaa pilkottavat silmät loistivat syvää onnea.

Sääret, käsivarret ja kylki olivat mustelmilla, jalat majan lainasandaaleissa verisillä rakoilla ja kantapäistä näkyvissä oli vähemmän ihoa kuin Compeedia. Sydän kuitenkin tanssi ilosta ja lihakset vastasivat edelleen komentoihin. Kotimatka sujui reipasta vauhtia, ja oppaat kiusoittelivatkin, että tahdista päätellen voisimme oikeastaan kiivetä takaisin samaa reittiä!

Olin ollut huolissani fyysisestä kestävyydestäni edellistä vuotta kevyemmän treenikauden jälkeen. Ainahan minä siitä puhun ja toki aina voisi olla vahvempi ja kestävämpi, mutta kehoni oli jaksanut tämänkertaisen puristuksen hienosti. Samalla olin huomannut kiven- ja reitinlukutaitojeni parantuneen – myös tekniset kykyni olin ehkä aliarvioinut.

Väsymyksen hetki rinteessä
kuva: Fabrizio

Jotta ei menisi omakehun puolelle, totean, että kehityskohteita on runsaasti: Cardio-treeniä tarvitaan lisää. Teknistä taitoa sekä kivi- että jääkiipeilyyn pitää haalia enemmän tulevia tavoitteita ajatellen. Railopelastus ja köysitekniikka vaativat paneutumista. Varsinkin väsyessäni minusta tulee tiimin tukemisessa heikompi kuin haluaisin olla: pitäisi jatkuvasti muistaa auttaa köyden kanssa, automaattisesti klipsaista karabiinisolki toisen turvaksi ja niin edelleen.

Osittain edelliseen liittyvät myös toisenlaisen pelisilmän ja yhteistyön opit: Tällä reissulla olin viettänyt vielä normaaliakin suuremman osan aikaa hyvin lyhyessä köysistössä, milloin Fabrizion kanssa kahden, milloin hänen ja Heikin välissä. Kun usean ihmisen hakut ja jääraudat viuhuvat lyhyillä etäisyyksillä toisistaan ja lyhyt köysi pakottaa synkronoimaan lähes jokaisen liikkeen, ei voi enää vain keskittyä omaan suoritukseen. Yksilölaji muuttuu intensiiviseksi ryhmätyöksi ja tiimi on kuin yksi eläin, joka raajoja kukin kiipeilijä edustaa. Teknisen osaamisen ja kestävyyden ohella yhteistyökyky ja tiimin muiden jäsenten tuntemus ratkaisee, onko lopputulos kävelemään opetteleva Bambi vai vuoren seinämällä itsevarmana tanssiva gaselli.
Siinäkin paranemme jatkuvasti. Tiimikavereiden syvästä tuntemuksesta kertonee ainakin se, että Fabrizio tunnusti vasta paluumatkalla gondola-hississä Italiaan, että hän oli vahingossa ostanut väärää kahvia, ja mukana olleet purut eivät sisältäneet pisaraakaan kofeiinia.

Aamuselfie Matterhornin seinällä

Vaikka paluusta Cerviniaan on tänään jo pari kuukautta, voin yhä selkeästi muistaa ihoni alla kuplineen voitonriemun, kun astelimme “luuseri-kahvilaan”. Kahvila sai tuon epävirallisen nimityksen, kun istuimme siellä ensimmäisen Matterhorn-yrityksen jälkeen nuolemassa haavojamme ja vannoimme palaavamme onnistuneen huiputuksen jälkeen. Kylän parhaista cappuccinoista huolimatta emme olleet uskaltaneet mennä kahvilaan ennen vuorelle lähtöä, ettei penkkeihin lähes vuotta aiemmin valutettu epäonni tarttuisi uudelleen. Nyt kahvi samassa pöydässä maistui vieläkin paremmalta kuin muistin!

Myöhemmin lähtöpäivän aamuna seisoin kylän laidalla ja tuijotin kaunista vuorta, joka oli kauan ollut suuri tavoite. Nyt saatoin silmilläni seurata reittiä, jonka olin kulkenut sen huipulle. Se on outo, uskomaton tunne, kun sydän on yhtä aikaa tyhjä ja täysi.

Uudet unelmat odottavat toteuttamistaan. Aiemmin jo nimesinkin Denalin ensi vuoden tavoitteeksi, mutta uusi kurkistus päivitettyyn kalenteriin paljasti, ettei kuukaudeksi Alaskaan karkaaminen kertakaikkiaan onnistu vielä ensi kesänä. Onneksi pienen pettymyksen jälkeen mieli tokeni nopeasti, sillä kiipeily ei ole kaikki-kerralla -laji, vaan vuosien mittaan nopeastikin muuttuviin suunnitelmiin on saanut tottua.

Seuraava askel, joka on nyt oppaan varausvahvistusta vailla päätetty, löytyi samalla tavalla kuin Matterhornkin. Se on vuori, jota olen toiselta vuorelta haikeasti tuijottanut ja oppaalta kysynyt, voisinko sen kiivetä. Ja saanut saman vastauksen kuin Matterhornista aikanaan: “Kannattaa jatkaa harjoittelua.” Jos olet pidempään seikkailujamme seurannut, saatat ehkä arvata, mistä on kyse. Mutta lisää siitä ensi kerralla.

Matterhorn
kuvalähde: internetin yleiset lähteet, jos tunnet kuvaajan, linkkaa nimi ja lisään lähteen

Nimittäin vaikka edessä on upeita seikkailuja, Matterhorn tulee aina olemaan minulle yksi suurimmista. Syitä siihen olen yrittänyt etsiä, mutta lopulta ehkä kyseessä on tapa, jolla tuo vuori on olemassa. Omien sanojen puutteessa lainaan tässä hiukan toisen ajatuksia, nimittäin kiipeilijä Gaston Rébuffat on osuvasti antanut muodon kunnioitukselle, jota maailma tuntee Tobleronen muodonkin innoittanutta vuorta kohtaan.

Rébuffat kirjoittaa kirjassaan “Men and the Matterhorn”, että kun lasta pyydetään piirtämään vuori, hän luontaisesti piirtää Matterhornin – esikuvaa tuntematta ja koskaan tuota nimeä kuulematta – lapsikin tietää, mikä on täydellisen vuoren muoto.

Edelleen Rébuffat toteaa, että ei ole koskaan kuullut (enkä minä liioin) jonkun sanovan, että Matterhorn muistuttaisi jotain toista vuorta. Toisinpäin kylläkin – esimerkiksi Ama Dablamia sanotaan Himalajan ja Ushbaa Kaukasuksen Matterhorniksi. Tämä ei kerro toisten vuorten haastavuudesta verrattuna Matterhorniin. Vain sen, että Matterhorn ei muistuta toisia vuoria. Se on yksi ja ainoa. Siinä taitaa yksi harvoista asioista, josta on samaa mieltä koko (kiipeily)maailma.

Muun muassa noista syistä tulen palaamaan yhä uudelleen hetkiin noilla rinteillä – olenhan nyt saanut kiivetä täydellisen vuoren. Kiitos, kun olit mukana askelia siivittämässä – lähdethän kanssani seuraavaankin seikkailuun?

Tyttäreni joistakin vuosia sitten piirtämä kuva minusta vuoren huipulla (huomaathan, että takkikin on oikean värinen).

p.s. Alle liitän otteen Rébuffat’n kirjasta, josta voit lukea nuo ajatukset kuten kirjailija on ne tarkoittanut (tosin tässä on kyseessä englanninnos):

“I was born by the sea, and up to the age of twelve I had never been outside my native Province; and yet, without being aware of it, I knew the Matterhorn. I did not know it by name, but I knew it. When, by chance, someone in my family uttered the word ‘peak’, and my small child’s imagination created the corresponding picture, I saw a pyramid, beautiful as an arrow of stone, pointing towards the sky. At school, at the very outset, when the master was teaching us how to hold a pencil and to amuse us, would say, ‘Now, draw a house, a tree, a flower, a boat, a mountain,’ all of us without knowing or intending it, would draw Matterhorns. Later, in the Alps, in the Himalayas, in the Rockies, on the Hoggar, I have been up countless valleys to discover mountains of all shapes and heights, but have never come across any like the Matterhorn I have questioned climbers of all countries who have visited even more of the world’s mountains than I have. They have never seen a mountain to compare with the Matterhorn either. Moreover, on reflection, no one arriving at Zermatt or coming up from Châtillon to Breuil has ever exclaimed on seeing the Matterhorn for the first time, ‘It looks like such and such a mountain’, even a mountain wearing the halo of the Himalayas. Besides, this statement does not ring true, it is so clearly impossible.  Conversely, on approaching other peaks, how many times have we said, spontaneously and with a peculiar joy, ‘Seen from here it looks like the Matterhorn’, or “Seen from there, that curve of the ridge, that profile of the wall reminds one of the Matterhorn.’ No, the Matterhorn can resemble no other peak – it is the model; similarly, no other peak really resembles the Matterhorn; the mould has been broken, there are not even any copies. The Matterhorn is unique!”

Gaston Rébuffat (Men and the Matterhorn)

Previous

Me teimme sen! – laskeutuminen Matterhorn Traversella

Next

Koska viimeksi pelkäsit tosissasi?

3 Comments

  1. Kiitos taas kerran jännittävästä ja hyvin kirjoitetusta vuorenvalloituskertomuksesta! Kaikki osat on luettu tarkkaan ja jokaisen jälkeen olen kärsimättömänä odottanut jatkoa. Ja hieno juttu, että vuoret eivät tähän lopu. Kiinnostavaa lukea sitten aikanaan, mikä on seuraava kohde 😉

    • Janiina

      Voi kuinka ihanaa kuulla, että jaksat tarinaa seurata! Reissujen välissä tuppaa välillä kirjoitusten väli venähtämään arjen hulinan keskellä. Mutta aina ovat vuoret mielessä ja nyt jo ihan malttamattomana odotan, että pääsen kertomaan uusista kujeista! 🙂 Iloa syyskävelyille ja köökkiin!

  2. Anonymous

    On kyl huippuu lukee näit tarinoit ja nimenomaa jään oottamaan taas uutta seikkailuu. Nyt on varmasti tauko paikallaa vuorist ja kevyttä harjotteluu koko kehol. Mukavaa syksyy teille! t. Leena

Leave a Reply

Your email address will not be published.

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén