Kolme viikkoa Matterhornille lähtöön – Vuorenvalloitus 2020 lähestyy

“99 % varmuudella pääsemme kiipeämään Matterhornille heinäkuun lopulla (– miten asioiden varmistaminen voikin olla täällä Italiassa näin hankalaa?!)”

Fabrizio-oppaamme viesti sai minut pomppaamaan ylös ja innostuksissani tepastelemaan ympyrää, kunnes muistin taas, etteivät aikuiset kai tee niin.

Italian rajat avautuivat kesäkuun alussa, mutta edelleen olemme lähes henkeä pidätellen seuranneet covid-tilanteen kehitystä. Alppien ja Cervinia-alueen kiipeilyaktiviteetit ovat jo asteittain käynnistyneet ankarien turvallisuusmääräyksien puitteissa. Kiipeilyreittiimme tulee muutoksia, sillä osa vuorimajoista ei vielä ota vastaan yöpyjiä. Onneksi varauksemme Matterhornin Lion Ridge -reitin Carrel Hut -majalle on ollut listan kärkipäässä, sillä kiipeilyreiteille pääsee vain rajoitettu määrä kiipeilijöitä. Matkustus edellyttää turvallisuustoimenpiteitä ja näillä näkymin karanteenia palatessa. Kaikkeen tähän varustaudumme ja suhtaudumme vakavasti.

Carrel Hutin näkymä kiipeilyreitille 2019, täällä ei pitänyt olla ollenkaan lunta.

Kaksi vuotta olen valmistautunut tähän. Viime vuoden 3977 metriin päättynyt ensimmäinen huiputusyritys tuotti tulokseksi kaksi murtunutta kylkiluuta, tulehtuneen jalkaterän – ja entistä suuremman palon päästä huipulle. Epävarmuudesta huolimatta Matterhorn-vahvistusta odotellessa treenikausi onkin nyt jatkunut mahdollisimman täysipainoisena, tosin aiempaa lempeämmällä otteella, viime vuoden loukkaantumisista ja rasitusvammoista oppineena.

Olen keskittynyt nimenomaan kestävyyteen lihasmassan kasvattamisen sijaan, ja nyt punttisali on jäänyt hiukan vähemmälle. Sen sijaan monet kevään ja kesän viikonlopuista ovatkin kuluneet maantien laidassa pitkillä pyöräreissuilla, jotka ovat suuntautuneet muun muassa Espoosta Porvooseen, Turkuun, Lappeenrantaan ja Hankoon.

Kehoa on palauteltu joogan avulla, mikä on ollut loistavaa liikkuvuuden näkökulmasta sekä myös erinomaista kuntoutusta vanhoille vammoille.

Uutta ulottuvuutta on tullut harjoitteluun itsenäisestä lead-kiipeilystä ulkona. Olemme toki liidanneet ennenkin, mutta tähän asti ulkona mukana on aina ollut opas, ja itsenäinen liidausharjoittelu on tehty sisällä.

Liidaus on yksinkertaisesti kuvattuna kiipeilytekniikka, jossa kiipeilijä kuljettaa itse köyttä mukanaan ja edetessään kiinnittää sen ankkureihin rakentaen näin itselleen varmistuksen. Liidauksen perusmenetelmiä on tullut mukaan kiipeämiseemme vuosien mittaan luonnostaan vuorireissuilla Fabrizion kanssa.

Olen ennenkin intoillut, kuinka kivaa on työskennellä vakio-oppaamme kanssa: hän tuntee taitoni ja rajani sekä on aina innokas opettamaan! Kiipeilyparini Heikki ja minä olemme esittäneet hänelle toiveen “valmentajamaisesta lähestymistavasta” ja hän on todella vastannut huutoon: joka kerta hän johdattelee meidät reiteille, jotka ovat osaamisemme ylärajoilla ja väsymättä puskee meitä oppimaan lisää.

Ensikokemukset liidauksesta olen saanut Alpeilla ja Italian Dolomiiteilla. Tähän asti kuitenkin useimmat kiipeämistämme vuorista ovat olleet lähinnä korkean ilmanalan vaelluskiipeämistä, ja tekniset osuudet ovat olleet helpohkoja. Sitten tavoiteltavien huippujen listalle liittyivät Matterhorn ja Mount Kenyan Batian-niminen huippu. Enemmän teknistä kiipeilyosaamista edellyttävien Matterhorn ja Mount Kenya -tavoitteiden myötä Heikki ja minä päätimme, että oli aika alkaa lähestyä liidausharjoittelua systemaattisemmin.

Viime vuonna kävimme sisäkiipeilyn liidauskurssin Salmisaaren kiipeilykeskuksessa ja aloitimme harjoittelun sisäseinillä. Tänä keväänä kiipeilykeskusten ollessa kiinni, aurinko vei katseemme vaneriseinistä ulkokallioille. Toimeliaita kun olemme, vain muutama päivä ajatuksen heräämisestä olimme Vuoristoretket.fi:n Tiinan kanssa Käärmekalliolla treenaamassa erilaisia ulkoliidauksen taitoja kuten erilaisten ankkureiden (eli siis köyden kiinnitystapojen) rakentamista. Heti seuraavana päivänä olimme kallioilla kahdestaan vahvistamassa taitoja.

Kaikenlaista muutakin on ehditty kokeilla. Tuulitunnelilentämisen toinen oppituntini päättyi siihen, että putosin yli 3 metrin korkeudesta tunnelin pohjalle. Ihan luonnonlahjakkuus en siis ole 🙂

Nyt aletaan olla taas siinä hytisyttävässä vaiheessa, jossa voi vain todeta, että työ on tehty. Lähtöön on aikaa reilu kolme viikkoa, joista kaksi vietän perheen kanssa Islannissa lomaillen. Eli suurempia treenirutistuksia ei enää ole luvassa. Vatsanpohjassa kutittelee hiukan normaalia enemmän, sillä tämä treenikausi on aiemmista poikkeava. Riittääkö kunto, se nähdään muutaman viikon päästä. Pää ja sydän eivät voisi olla valmiimpia!

Viluinen mutta onnellinen Carrel Hutilla 2019: “Jotkut poloiset istuvat nyt rannalla juoden sateenvarjodrinkkejä!”

Previous

Kova kevät ja 8 viikkoa Matterhornille

Next

Matterhorn, Breithorn ja Pollux – täältä tullaan!

2 Comments

  1. Anonymous

    Valmiina ollaa täälläkii puolen ruutuu! Toivottavasti pääsette lähtee ja reissu menee turvallisesti loppuu asti. Ootellaa tarinaa taas mielenkiinnolla, kivaa reissuu t. Leena

Leave a Reply

Your email address will not be published.

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén