Kiipeilykenkien koeajo ja spontaani karaistumisharjoitus

Puhelinliikkeen ovesta astelee sisään nainen… tai ainakin se muistuttaa etäisesti naista, aika metsittyneen näköinen se on juuri nyt. Se kävelee vähän oudosti, jäykästi kuin jalassa olisi laskettelumonot.  Sen vaellushousut ovat mutaiset ja paitana sillä on miesten vanha kalsaripaita, likainen sekin. Tukka on pörrössä ja hiusten seassa on muutama havunneulanen. Kasvoilla ei ole meikkiä ja silmissä hiukan takaa-ajettu katse. 
Nainen harppoo liikkeen halki ja asettaa likaisilla, hiukan ruhjeisilla käsillä liioitellun huolellisesti asiakaspalvelijanuorukaisen eteen tiskille älypuhelimen, jonka näyttö on pimeä. Ääni on hiljainen, aavistuksen kireä mutta kohtelias:
– Saisinko tämmöisen, mutta kuivan. Kiitos paljon.

Jep. Se olin minä. Käsi ylös, kuka yllättyi?

Janiina Ojanen vaeltaaViime viikonloppuna painelimme Timon kanssa pienelle eräretkelle Pukalan virkistysalueelle Orivedelle. Lähiretkeily on ihanan helppoa ja edullista. Kaupasta vähän evästä, teltta auton perään ja uudet kiipeilykengät jalkaan testikävelyä varten.

Päivä oli juuri sopiva. Hiukan pilvinen mutta lämmin. Olin aamulla tehnyt 13 kilometrin juoksulenkin ja reipas maastokävely vetreytti mukavasti lihaksia.

Elokuun Mont Blanc -reissua silmällä pitäen hankitut kiipeilykengät tuntuivat alkuun hiukan oudoilta mutta kun totuin taas kengän rungon jäykkyyteen, alkoi olo tuntua kotoisalta.

Maasto oli mukavan polveilevaa, ja kallioisissa kohdissa keinuttelin rinnettä ylös samalla tavalla kuin vuoristossa kivikossa kulkiessa: jalkoja ei nosteta korkealle energian säästämiseksi, vaan eteneminen tapahtuu enemmänkin siirtämällä painoa puolelta toiselle, jolloin etenemiseen tulee pieni keinuvuus.

Reippailun jälkeen pystytimme leirin nuotiopaikan viereen pieneen saareen, jonne pääsi puusiltaa pitkin. Nautiskelimme illasta nuotiolla, kokkailimme ja suunnittelimme reilun parin kuukauden päästä edessä olevaa käsivarren vaellusta Haltille. Timo mietti sopivaa vaellusrytmiä. Minä päsmätin, että liikaa ei sitten hidastella, että varmasti päästään aikataulussa perille.

Janiina Ojanen
Leirinuotio-Gourmet a’la Janiina
Kuva. Timo V.

Ilta pimeni ja oli aika mennä nukkumaan. Kopsuttelin rantakallioille, kyykistyin kiville pesemään hampaita. Noustessa märkä kivi luisti kovapohjaisen kengän alla. Seuraavassa hetkessä kesäyön rauhan rikkoi melkoinen molskahdus.

Kainaloita myöten vedessä koetin kiivetä kalliolle, mutta en löytänyt tukevaa jalansijaa. Timo säntäsi apuun, ja sain kylmässä vedessä henkäistyä:
– Puhelin! Ota puhelin!

Veden alla kaivoin tärisevin sormin takin taskusta puhelimeni ja nakkasin sen Timolle. Oli meillä mukana minigrip-pussikin suojapussiksi, hyvässä tallessa rinkassa. Kun olin tovin molskinut ja räpiköinyt tuloksettomasti, Timo nappasi minua ranteesta kiinni tukevalla otteella ja kiskoi kuivalle maalle. Seurasi melkoisen hytisevä tuokio, kun kokosimme molempien aluskerrastoista lämmittävän asun. Timo koetti antaa puhelimelle hätäensiapua, turhaan. Alistuneena kömmin telttaan ja pelästyksen addrenaliinin laannuttua vaivuin uneen.

Kohmeinen nuotiolla
Kuva Timo V.

Aamulla heräsin kukonlaulun aikaan tutkimaan vauriota. Puhelin oli menetetty, ja yritin olla laskematta tämän edullisen lähiretken kokonaiskustannuksia. Oikea sääri ja kädet ruhjeilla, mutta muuten olin ehjä. Mieli apeana kiskoin jalkaani mutaiset housut, jotka sentään oli aamuaurinko kuivannut vyötärön aluetta lukuunottamatta.
Aamiainen paransi oloa, ja hetken kuluttua repesin nauramaan. Nauroin niin, että järven rannat raikuivat. Timo, joka ymmärtää mieleni mutkia aika hyvin, yhtyi nauruun. Miten mahtaa käydä isolla kivellä, kun loiva rantakalliokin vei voiton?

Aamukahvin jälkeen läpsyttelin leiripaikalta autolle Timon nuotiopaikkakengissä; kumisissa, ehkä maailman rumimmissa Crocs-kopioissa vältellen mutalätäköitä.

Koska tyttärellä oli iltapäivällä tanssiesitys, jota olimme menossa katsomaan, ja odotin hänen soittoaan, uusi puhelin tarvittiin nopeasti. Niinpä pysähdyimme ensimmäisen vastaan tulevan puhelinliikkeen pihaan. Pihassa tungin jalkani kiipeilykenkiin. Sillä vaikka kaikki muu päin seiniä, eikö shoppailu olekin kivampaa, kun on hienot kengät jalassa?

Myyjälle pisteet pokerinaamasta.

Previous

Vapauttavat kyyneleet silkin sylissä

Next

Vuorenvalloittajan tekniset varusteet

5 Comments

  1. Anonyymi

    Harmi kun en ollut kärpänen katossa kun tulit ovesta sisään. Olis varmaan ollut näkemisen arvoinen .tapaus.
    Kauniit naiset ja iphone näyttää kuuluvan yhteen,mutta tuo puhelin ei sovi luontoon kun ei taho toimia sisätiloissakaan. Joten pieni vinkki sulle,osta toinen puhelin joka kestää vettä ja kolhuja,niitä saa edullisesti. Nykyisin tahtoo olla käytäntö sitä että kun kumartuu niin puhelimet tippuu veteen jos on väärässä taskussa,ennenvanhaa tippuivat tekohampaat jos oli kuluneet. T. Anders

  2. Anonyymi

    Oho,meinas unohtua,pidä toki iphone työpuhelimena..

  3. Anonyymi

    Hahahaa, huikea tuo puhelin/tekohampaat-vertaus! Olet ihan oikeassa, pitäisi olla sisä- ja ulkopuhelin erikseen.
    Aurinkoa sulle, Anders!

  4. Anonyymi

    Johan taas on tapahtunu, komppaan Andersia, ku oisin ollu kärpänen katos! Miltäs se aamulenkki tuntui? Nyt niin kuumaa ollu, et aamulenkit ehdottomii. Yritähän nyt olla taas varovainen, ku touhuilet, hyvä, ku Timo on aina lähel saatavil, kyl hää taitaa huokasta, ku sun reissut kaikki on heitetty ja on hetki lomaa, ennenku kuu keksit uuden kohteen ens vuodeks. Kivaa viikkoo. T: Leena

  5. Anonyymi

    Välillä itseäkin nolottaa, kun kaikenlaista sattuu ja tapahtuu. Mutta toisaalta siinä kolisteluiden välissä ehdin puuhailla aina kaikenlaista! Tekevälle sattuu ja paljon tekevälle sattuu enemmän! 🙂
    Vieläkään en ole aamulenkille päässyt, vaikka suunnitelmissa se on sinnikkäästi. Aina tuntuu tulevan jotain akuuttia. Mutta nyt viime päivinä on ollut niin ihana sää, että alkuillan lenkkikin on ollut nautinnollinen kokemus.
    Kepeitä lenkkitossuja Leena!

Leave a Reply

Your email address will not be published.

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén