Haltille aavejahtiin! – myyttien erämaa odottaa vaeltajaa

Ennen Mont Blancille lähtöä edessä on toisenlainen seikkailu: vaellamme Timon kanssa Halti-tunturille. Käsivarressa, Norjan rajalla sijaitsevalla Haltilla on Suomen korkein kohta 1323,6 m. Itse huippu, jonne tietysti halajamme, on Norjan puolella 1328 metrin korkeudessa.

Vaelluksen suunnittelu on vielä kesken, mutta luultavasti etenemme perinteistä Kalottireittiä mukaillen. Tutkimiemme matkakertomusten ja oppaiden mukaan vaeltajat taittavat noin 55 kilometrin matkan yleensä 4–5 päivässä. Maasto on paikoitellen hiukan haastavaa ja sääolosuhteet arvaamattomat, joten oppaat suosittelevat, ettei matkaan lähdetä liian tiukalla aikataululla.

Keskiyön tikkupulla vaeltajan polulla pitää, minut ainakin.
Kuva: Timo V.

Tärkeintä on nauttia vaelluksen elämyksestä, ja siksi emme halua pitää kiirettä. Minulle pitää luultavasti hankkia jonkinlaiset suitset, jotta Timo voi aina pidätellä kuolaimista, jos alan paahtaa eteenpäin liian suurella innolla. Suunnittelimme varaavamme reissuun kuusi päivää, jotta voimme rauhassa poikkeilla matkan varrella mielenkiintoisissa paikoissa kuten Pitsuskönkään vesiputous, Meekonlaakso ja Saivaara. Tietysti meitä kiinnostavat myös muut alueella olevat tunturit, joita voisi käydä huiputtamassa. Eräs vaihtoehto on paluumatka eri reittiä. Mutta kerron lisää, kun suunnitelmat selkiytyvät.

Käsivarren pohjoisin tunturiseutu on karua maisemaa. Kivikkoa ja kalliota silmänkantamattomiin. Matka kohti Haltia on lievää nousua. Sää on usein tuulinen. Toukokuussa siellä on vielä täysi talvi, ja kesäkuussa sulava hanki ei kanna vaeltajaa. Juhannuksesta alkaa räkkä eli verta imevien itikoiden joukkoesiintymä, joka tekee matkaajan oloista todella ikävät.
Niin määritimme matkamme ajankohdaksi elokuun alun. Voi olla, että itikoista on kiusaa vielä silloinkin, mutta toivomme pahimman räkän olevan ohi. Luultavasti vielä parempi aika olisi elokuun lopulla… mutta silloin minä olen jo Alpeilla.

Otamme Halti-vaellukselle teltan mukaan ja mahdollisesti osan öistä hyödynnämme erätupia. Puuraja on jäänyt kauas taa eli nuotiohommista ei ole toivoa. Jos vaikka sää on huono, voi olla oikein hyvä päästä välillä laakeasta kivikosta neljän seinän sisään.

Minua kiehtoo pohjoisen erämaa suuresti. Joskus kauan sitten olen vaeltanut Saariselällä, mutta muuten vaellukseni ovat suuntautuneet etelämmäs. Nyt matkaamme suoraan pohjoisimpaan Lappiin, jylhiin maisemiin, joissa saamme taas muistutuksen omasta pienuudestamme ja luonnon mahtavuudesta.

Kun olin lapsi, luin tuhansia sivuja Kreikan ja Rooman mytologiaa, Kalevalaa ja vaikka mitä vanhoja tarustoja. Ei siis ihme, että minua kiehtovat myös Lapin tarusto ja legendat. Haltiin mystiikkaa liittyykin paljon, koska alue saamelaisille pyhää tunturialuetta, jossa on paljon seitoja eli pyhiä palvontapaikkoja. Olen jo löytänyt hienoja ja jännittäviä tarinoita, vaikka olen vasta ihan pikkuisen tutkinut tulevan kohteemme taustoja.

Vaelluskumppanini viime syksynä
viikonloppuretkellä

Erityisesti mieltäni hivelee tarina (Tarujen tunturit, Asko Kaikusalo), jossa Halti oli muinaisen jättäläisheimon päällikkö. Tarinassa jättiläiset kokoontuvat tanssimaan Saana-jättiläisen häitä Malla-neidon kanssa. Mustasukkaisuusdraaman johdosta juhlimaan saapuneet jättiläiset päätyvät kesken häiden taistelemaan toisiaan vastaan. Taistelun tiimellyksessä he vahingossa vapauttavat taian, joka aiheuttaa jäävyöryn. Jäävyöry hautaa jättiläiset alleen ja jähmettää heidät. Morsiamen ja hänen äitinsä kyynelistä syntyy Kilpisjärvi. Tarina elää vieläkin, sillä häävieraiden vaatteiden riekaleet ilmestyvät joka syksy ruskan väriloiston muodossa muistuttamaan meitä muinaisesta tragediasta. Hui, miten ihanan kamalan romanttista!

Sitten ovat kummitustarinat. Eräs paikka, jonne haluamme mennä, Porojärven laaksoon vuonna 1937 rakennettu Jogasjärven autiotupa, lempinimeltään Maahistupa, jossa kerrotaan kummittelevan.

Vanhan tarinan mukaan sota-aikana tuvalla menehtyi Norjasta paennut sotakarkuri. Pari päivää myöhemmin tuvalle saapui pari muuta sotakarkuria, jotka löysivät menehtyneen miehen. Koska olosuhteet olivat hirvittävät ja miehet menehtymäisillään, he pelastivat omat henkensä syömällä kuolleen sotakarkurin lihaa ennen tämän ruumiin hautaamista.
Menehtynyt, osittain syödyksi tullut vankikarkuri ei saanut rauhaa vaan kummittelee edelleen tuvalla maahisen muodossa. Öisin tuvalla on kuultu miehen voihketta.

Aution Maahistuvan vanhoissa vieraskirjamerkinnöissä vilisee havaintoja menninkäisestä, mutta nyt modernimpana aikana nämä merkinnät ovat vähentyneet. Ehkäpä sotakarkuri on viimein saanut rauhan…tai sitten se odottaa meitä…

No siis tietenkin meidän pitää mennä katsomaan, tapaammeko maahisen! Virallisesti en usko kummituksiin. Mutta rakastan tarinoita, ja minulla on vilkas mielikuvitus ja ehkä siksi pikkuinen taipumusta taikauskoon, (ainakin silloin, kun olen sellaisella tuulella).
Kyllä Timoa ja minua nauratti, kun fiilistelimme yöpymistä aavetuvalla. Jos vaikka sattuisi hiukankin tuulisempi yö, voin kuvitella itseni peura-ajovaloissa-ilmeellä, kyyhöttämässä pimeän tuvan nurkassa kyyneleitä nieleskellen ja kuolleen miehen voihketta kuulostellen!

Uskon, että vaellus antaa tilaisuuden paitsi nauttia upeasta luonnosta myös heittäytyä mukaan sen tarinoihin. Erämaassa eivät kännykät kuulu. Olen jo kaupoissa katsellut ja etsinyt sitä tärkeintä vaellusvarustettani: pientä muistikirjaa ja kynää, joilla saan kirjattua ylös matkatarinamme. Kotiin päästyämme lupaan tallentaa senkin matkakertomuksen tänne ja kertoa, kohtasimmeko aaveita, ja miltä tuntui vaeltaa jähmettyneen jättiläisen harteilla.

P.s.  Jos olet käynyt Haltilla, kerro ihmeessä kokemuksiasi ja anna suosituksia paikoista, reitistä, varusteista ja niin edelleen. Ja vinkit hyvistä tarinalähteistä ovat myös tervetulleita!

Halti Kartta

Previous

Huippujengi – hyvä-paha tosi-tv?

Next

Miksi sisälläni polttelee?

7 Comments

  1. Anonyymi

    OLipa kivoja tarinoita, kiehtoo toi Maahistupa eniten, ja jään odottamaan, mitä yö toi tullessaan, yksin en kyl yöpyis siellä. onneks sulla on toi Timo.Valitettavasti en voi antaa vinkkei lapin matkailusta, kun olen käyny vaa kerran siellä 1983, silloinkii painatettii pompannapilla tuhatta ja sataa Kotka-Tromsö, oli nimittäin haipakka reissu. Pitäis vaa enempi hyödyntää tätä kotomaata ja näitä luonnon antamia aarteita, nyt ku siihen ois mahollisuus, lapset isoja jo ja elämässä pelkkää aikaa. Mun kevään kohde on Repoveden kansallispuisto, lähellä meiän mökkiä, en ole vaan sinne ikinä selvinny, jos alottais siitä. Miten muuten treenit sujuneet, ootko malttanu tehä maltillisesti? Oletko päässy hiihtämään yhtään? Mulla hiihtokausi meneillää, juoksut alkaa maaliskuun aikana,sitte kun ei voi enää hiihtää. Mukavaa alkavaa viikkoa sinne tampereelle. T. Leena

  2. Anonyymi

    Moi,
    Suomi on kyllä valtavan kaunis maa ja elämyksellisiä paikkoja löytyy vaikka kuinka paljon. Tuonne Repovedelle suunnittelimme mekin menevämme kesällä parin päivän retkelle.

    Treenit ovat menneet ihan mukavasti. Sama juttu kuin viime vuonna tähän aikaan: väsyttää kovasti. Varmaan on osin orastavaa kevätväsymystä ja osin sitä, että olen siirtymässä asteittain kestävyysharjoitteluun, joka uuvuttaa ihan eri tavalla kuin massankasvatus.
    Minä en ole kovin innokas hiihtäjä (eli suomeksi, en suostu suksille), mutta juoksen mieluusti talvellakin. Eilen viimeksi kävin kympin lenkillä. Liukkaus tietysti hidastaa tahtia ja vaatteiden kanssa on melkoista taiteilua, kun aina tulee liian kuuma.
    Kivaa viikkoa myös sinne!

  3. Halti kiivettiin heinäkuussa 2013 Guolasjärveltä Norjan puolelta. Keli suosi ja molempien maiden Haltin laet selvittiin paljon reippaammassa tahdissa mitä ennakkoon odotettiin.

  4. Halti kiivettiin heinäkuussa 2013 Guolasjärveltä Norjan puolelta. Keli suosi ja molempien maiden Haltin laet selvittiin paljon reippaammassa tahdissa mitä ennakkoon odotettiin.

  5. Anonyymi

    Hienoa kuulla, kiitos! Olemme suunnitelleet aikataulua siten, ettei kiire pääsisi yllättämään. Mutta vaikeaa on tarkalleen tietää, kun kumpikaan meistä ei ole siellä ennen käynyt. Siksi muiden kokemukset ovat arvokkaita. Tärkeintä on saada nauttia kauniista Lapista rauhassa. 🙂

  6. Anonyymi

    Moikka!
    Ensimmäistä kertaa ikinä uskaltaudun kommentoimaan jonkun blogia, ja heti alkuun on sanottava Kiitos! Kirjoitat todella taitavasti! Olen lukenut blogisi alusta loppuun n. viikon aikana ja täytyy tunnustaa, että purskahdin itkuun liikutuksesta katsottuani videon kuntotestauksestasi. Että jollakin voi olla kanttia juosta kunnes silmissä sumenee… Harmillista, että et viime vuonna päässytkään Mont Blancille, mutta eiköhän se unelma toteudu jos vain kelit suosivat. Tahdonvoimasta ja kestävyydestä se tuskin jää kiinni!
    Mutta itse aiheeseen eli Haltiin: Vaelsimme mieheni kanssa Kalottireittiä pitkin Kilpisjärveltä Haltille ja takaisin elokuussa 2014. Yhteensä meillä kului aikaa koko 106km matkaan 4 vrk ja 2 tuntia mutta meillä tahti oli aika kova. Elokuun alussa ei ollut kovasti ötököitä (tuuli pitää niitä myös vähän poissa) ja lämpötilakin aika mukava. Me nukuimme kaikki yöt tuvissa, vaikka telttakin oli varoiksi mukana. Joskus oli tuvassa tungosta, mutta aina sopu antoi sijaa. Varsinaisen Haltin huiputuksen teimme ilman rinkkoja, ja onneksi näin, koska paikoitellen isojen kivenlohkareiden joukossa sai mennä ns. nelivedolla.
    Itseänikin kovasti kiinnostaa oikea vuorikiipeily ja erilaisten huippujen saavuttaminen. Tulevan kesän suunnitelmissa onkin valoittaa ensimmäinen vuoreni, Kebnekaise 🙂 Tsemppiä sinulle valmistautumiseen, odottelen innolla kokemuksiasi Haltista ja tietysti siitä Alppien korkeimmasta huipusta!
    T. Maija

  7. Anonyymi

    Hei Maija!
    Kirjoittaminen on minulle tärkeä osa valmistautumista: itseanalyysia, motivaation ylläpitämistä ja ajatusten purkamista. Mutta jos voin tekstilläni tuottaa toiselle ihmiselle iloa, elämyksen tai muuten hyvää mieltä, merkitsee se minulle vieläkin enemmän. Kiitän sanoistasi. Ne merkitsevät minulle paljon.
    On mahtavaa, että olet liittynyt porukkaan. Vuorenvalloitus on nyt jatkunut noin 1,5 vuotta ja sinä aikana lukijoista on tullut minulle tärkeitä kannustajia. Ja ne, jotka aina silloin tällöin kommentoivat blogia ja kertovat omia kuulumisiaan, tuntuvat kuin ystäviltä. 🙂

    Kiitos myös, että kerroit Halti-kokemuksestasi! Käsivarsi on minulle aivan uusi tuttavuus ja muiden jakaman tiedon perusteella voi hiukan valmistautua siihenkin. Jännää!

    Meillä oli alunperin tarkoitus yhdistää Kebnekaise-huiputus Halti-reissuun, mutta aikataulu tuli vastaan. No, ehkäpä se on sitten seuraavana.

    Tsemppiä ja intoa Kebnekaiselle, siitä tulee varmasti hieno kokemus!

Leave a Reply

Your email address will not be published.

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén