Ensimmäiset päivät: akklimatisoitumista Mont Fortella

Matkapäivä

Sunnuntaina klo 04 aamulla paiskasin laukkuni lentokenttäbussin tavaratilaan  ajatuksenani nukkua matkalla. Aurinko nousi jossain Valkeakosken kohdalla. Keimolan Portin kohdalla luovuin nukkumisajatuksesta. Tapasin Lakun kentällä ja nousimme koneeseen ajatuksenamme nukkua matkalla. Luovuin ajatuksesta, kun bongasimme Mont Blancin huipun pilvien keskeltä.

Vuorenvalloitus Janiina Ojanen

Odotellessamme muuta porukkaa jätimme tavarat säilytykseen kentälle ja tutkiskelimme päivän ajan helteistä Geneveä. Kaupunki on todella mielenkiintoinen, mutta sen verran olin reissussa rähjääntynyt, että päivän parhaita hetkiä taisi olla torkut puistossa puun alla Genevenjärven rannalla.

Illansuussa tapasimme Petten ja lopun porukan lentokentällä. Tomi ja Mikko istahtivat kanssamme Petten autoon, ja matka kohti Verbieriä saattoi alkaa. Mikko on meistä kokenein, ja Tomillakin on entuudestaan kokemusta vuorikiipeilystä. Kiipeäminen Mont Blancille tehdään pareina siten, että kummallakin parilla on opas. Me neljä jaamme kämpän ja harjoittelemme yhdessä, joten aikaa kuluu yhdessä paljon. Oli oikein kiva huomata, että juttu lähti heti luontevasti luistamaan. Vaikka enpä kyllä muuta odottanutkaan.

Matkalla polttava puheenaihe oli tietysti edessä olevaa huiputusyritystämme uhkaavat sääolosuhteet. Päädyimme yksimielisesti tukemaan Petten ajatusta ohjelman muutoksesta. Tilanne kuitenkin elää jatkuvasti, joten kerron tässä vaiheessa vain sen, että luultavasti huiputuspäiväämme aikaistetaan ja viimeisimmän tiedon mukaan pyrimme kiipeämään Gouterin kautta. Mutta asiat elävät koko ajan eli todella tiedämme mitä tapahtuu vasta lähempänä.

Viimein illalla olimme perillä tukikohdassamme, idyllisen upeassa Verbieren kylässä. Hiukan raukkamaisesti iskin tyttökortin pöytään, kun pohdittiin kolmen makuuhuoneen jakoa neljän ihmisen kesken. Lupaan kuitenkin, että se oli ainoa kerta, kun tällä reissulla vetoan tyttöasiaan! Iltapalan jälkeen kaaduin sänkyyn ja nukuin unetonta unta aamuun asti. Matka on alkanut!

Päivä 1: akklimatisoitumista

– Ei voi olla totta, täällä me nyt ollaan!
Se oli ensimmäinen ajatukseni, kun pomppasin pystyyn aamulla hiukan ennen herätyskelloa, jonka oli tarkoitus piristä seitsemältä.

Mikko Mont Fortella

Ensimmäisen varsinaisen päivän ohjelmassa oli ainoastaan tankkausta ja kehon totuttamista ohueen vuoristoilmaan. Tehostaaksemme akklimatisoitumista matkasimme hisseillä (yhteensä kolmella eri gondoli- ja tuolihissillä) läheisen Mont Forten huipulle. Tarkoituksemme oli viettää useampia tunteja huipulla noin 3330 metrin korkeudessa. Kuitenkaan sykettä nostavaa liikuntaa ei ole suotavaa harrastaa. Pakkasimme mukaan kamerat, evästä, lukemista ja musiikkia, jotta olisi jotain tekemistä, millä saisimme aikamme kulumaan.

Turha huoli. Häikäisevän kaunis, pilvetön päivä ja häkellyttävät maisemat pysäyttivät meidät täysin. Paikan viehätystä ei suinkaan vähentänyt se, että sieltä oli suora näköyhteys tavoitteeseemme eli Mont Blancin huipulle. Vietimme huipulla yli kolme tuntia ilman, että kukaan kaivoi esille lukemista tai musiikkia. Vaeltelimme ja kiipeilimme hissukseen edestakaisin huipun alueella, köllöttelimme lämpöisten kivien päällä ja jutustelimme laiskasti ja nautimme olostamme. Vasta iltapäivällä tunsimme hennon tuulenvireen, joka nosti hattaramaiset pilvet viereisten, matalampien vuorten huippujen yli.

– Elämän hienoja hetkiä ovat ne, joista ei puutu mitään tai joissa ei ole mitään liikaa. Ne pitäisi vaan tunnistaa, pohti Laku ja sai vastaukseksi varsin myötämielistä muminaa.

Paluumatkalla minä ja Tomi kävelimme yhden hissiosuuden 2200 metrin korkeudessa. Nautin rauhallisesta jalottelusta kauniilla vuoritiellä, sillä tuntuu hankalalta viettää kokonainen päivä vain laiskotellen, kun on niin kovin valmiina suureen seikkailuun.

Tomi, Laku, Mikko ja minä Mont Fortella

Iltapäivällä yhteisen lounaan jälkeen vuokrasimme kypärät, hakut, jääraudat ja valjaat ja ostimme evästä seuraavan päivän reissua varten. Huomenna eli tiistaina lähdemme aikaisin aamulla kohti Italiaa ja Vincent-Pyramidea, jonne on tarkoitus tehdä harjoituskiipeäminen.
Viivymme reissussa kaksi päivää. Ensimmäisenä päivänä harjoitellaan kiipeilyteknisiä asioita, jäätiköllä liikkumista, railopelastusta ja niin edelleen. Yön vietämme vuoristomajalla yli 3000 metrin korkeudessa. Seuraavana päivänä pyrimme kohti Vincent-Pyramiden huippua. Petten valitsema reitti on normaalia haastavammassa mutta silti kohtuullisessa kunnossa.

Tullaan tähän hetkeen. Istun kämpämme sohvalla jalat pöydällä ja kirjoitan tätä. Miehet pörräävät valjaiden ja hakkujen kanssa ympärillä, Laku testaa GoPron kiinnitystä kypärään. Ilmassa on rento mutta hiukan jännittynyt pöhinä. Taidan liittyä porukkaan…

Pitäkää peukkuja, että Vincent-Pyramidella kaikki menee suunnitelmien mukaan!

p.s. Olen näiden kahden päivän aikana kuullut erään lauseen miesten suusta useamman kerran kuin koko aiemman elämäni aikana yhteensä. Se menee näin: “Mitä sä aiot laittaa päälle?”

Mont Blanc Mont Forten näköalatasanteen kiikarin läpi (kiikari lisää näkymään alueen suurten vuorien nimet ja korkeuslukemat)

Previous

On aika – lähtöselvitys

Next

Harjoitushuiputus: Vincent-Pyramide

10 Comments

  1. Tsemppiä harjoituskiipeämiseen! Sieltä se vuorenvalloituksen hetki tulee koko ajan lähemmäs. Jännitys nousee myös täällä kotikatsomoissa.

  2. Anonyymi

    Kyllä on kaunista,ei voi muuta sanoa. Voittaa Roskarukan Kokkolassa mennen tullen. Pitäis ruveta treena et pääsis ite joskus tuonne.No toiset tekee niin kuin sinä ja toiset haaveilee niinkuin minä.
    Joo pystyssä on,meinaan peukkuja.. 🙂

  3. Anonyymi

    Kiitos! On se uskomatonta, että hetki sitten Mont Blanc oli niin kaukana ja tänään vietimme koko aamupäivän katsellen sitä. Aika mahtavaa!

  4. Anonyymi

    Hahaa, ei muuta kuin haaveista totta!
    Kiitos peukuista!

  5. Mukava, että jaksat kirjoittaa niin kuvailevasti, että muutkin pystyvät eläytymään. Ihan jännityksellä minäkin (sinua mitenkään muutoin tuntematta) odotan ja seuraan millainen seikkailu tuosta tuleekaan.

  6. Anonyymi

    Pidetään peukkuja, että Italiassa kaikki menee hyvin. Verbier ja etenkin Mont Fort ovat upeita paikkoja. Olen käynyt siellä vain talvella sukset jalassa ja sydän jäi sinne. Pitäisi päästä joskus kesällä käymään.

  7. Anonyymi

    Voi että kuulostaa ihanalta ja se, et oot viel ainut tyttö siin ryhmäs kruunaa kaiken. Varmaan ihanaa, ku on niin ihana ilma, mut toisaalta, ku ei sais olla lämmintä. Toi Sirpan kommentti, ku jaksat kirjoittaa niin kuvailevasti on niiiiin totta, sen takii oon jääny koukkuun tähän sun blogii, ku elän niin tos reissus mukana. Komiat on maisemat, oohan nyt varovainen siellä ja pysy terveenä. Mulla pikkasen ollu kurkku kipeä, mutta oon käyny rauhallisilla lenkeillä, maltti on valttii! Hyvä teiän tiimi, peukutetaa kokoajan ja ootetaa aina uusii juttui. T. Leena

  8. Anonyymi

    Suosittelen, täällä on mahtavaa myös kesällä. Oma mielii halajaa jo tänne myös talvella. 🙂

  9. Anonyymi

    Ihanaa, kiitos! Mahtavaa, että olet mukana Vuorenvalloituksessa!

  10. Anonyymi

    Palasimme juuri vuorilta ja ilahduin niin kovin, kun täällä taas on Vuorenvalloitus-jengi tsemppaamassa meitä.
    Kiitos Leena ja koetahan parantua! Muista, että pari täyslepopäivää saattaa tehdä ihmeitä! 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published.

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén