Elbrusin jälkipyykki

Olen jättänyt jotain kertomatta siitä, mitä tapahtui Elbrusilla. Tein sen tarkoituksella, sillä halusin ensisijaisesti puhua kiipeämisestä ja kirjata muistiin tarinan matkastamme Elbrusin pohjoisreittiä sen huipulle. Olen myös pohtinut, ovatko kaikki asiat kertomisen arvoisia: mikä tuottaa tarinalle lisäarvoa ja mikä vain vahingoittaa.
Mutta jälleen palaan siihen, että olen luvannut olla rehellinen. Se ei koske pelkästään itseäni, vaan kaikkea, mitä tapahtuu. Uskon myös, että hankalampien asioiden jakaminen auttaa valmistautumisessa muita, joilla on samansuuntaisia suunnitelmia tai haaveita.

Palataan siis Venäjälle, Kaukasukselle ja Elbrusin pohjoiselle puolelle:

Meille oli ilmoitettu noin viikkoa ennen matkaan lähtöä, että varsinainen ryhmänjohtaja ja palveluntarjoajan edustaja joutuisi jättäytymään pois matkalta äkillisen sairastumisen vuoksi. Meille kuitenkin vakuutettiin, että palveluntarjoajan käyttämät paikalliset oppaat olivat luotettavia ja kokeneita, ja tiesivät yrityksen laatuvaatimukset.

Heti ensimmäisestä päivästä lähtien alkoi tapahtua asioita. Ensin ne tuntuivat oudoilta sattumilta tai vähäpätöisiltä ja ohimeneviltä tilanteilta. Mutta Elbrusin pohjoinen puoli on kaukana kaikesta, keskellä karua vuoristoa, reissu on raskas, olosuhteet vaativat ja tukea tarjolla vain vähän. Kaupallisen ryhmän jäsenet eivät olleet toisilleen entuudestaan tuttuja, ja kiipeilijöiden osaaminen vaihteli, vaikkakin ryhmään pääsyn edellytyksenä oli tietty kokemustaso. Ryhmänjohtajan ja pääoppaan roolit olivat siis erittäin merkityksellisiä monessakin mielessä.

En halua lähteä tapahtumia yksityiskohtaisesti selostamaan, mutta muutamia asioita kertoakseni:

– Kävi ilmi, että ryhmänjohtajaksi nimetty Dima ei ollut koulutettu opas, eikä koskaan kiivennyt pohjoisreittiä Elbrusin huipulle. Diman kokemattomuus kävi ilmi monissa asioissa, ja se vaikutti suuresti matkan tapahtumiin. Todellisuudessa Diman rooli hänelle annetusta ryhmänjohtaja-nimikkeestä huolimatta oli olla isänsä tulkki. Tämän ymmärsimme myöhemmin.
– Pääoppaana toiminut Sasha (Diman isä) sen sijaan oli kokenut Elbrusin pohjoisreitin kävijä. Hän ei kuitenkaan puhunut juurikaan englantia ja oli erittäin äkkipikainen. Ryhmän jäsenet saivat tuntea hänen kiukunpuuskansa nahoissaan välillä odottamattomissakin tilanteissa, esimerkiksi pyytäessään neuvoa.
– Opaskaksikko pyrki ensimmäisestä päivästä lähtien estämään alkuperäisen kiipeilysuunnitelman toteutumisen. Tämä ei ole oma päätelmäni: sitä ei mitenkään salailtu, vaan se myönnettiin avoimesti. Ryhmän jäseniä yritettiin käännyttää ensin koko ryhmänä, myöhemmin jopa salaa selän takana muista ryhmän jäsenistä pahaa puhuen. Meille valehdeltiin sääolosuhteista ja muista huiputusreittiin vaikuttavista tekijöistä. Jokainen ryhmän jäsenistä oli kuitenkin tietoisesti valinnut juuri tämän ohjelman, eikä meistä kukaan halunnut sitä muuttaa ilman perusteltua syytä. Kun ryhmä pysyi yhtenäisenä ja vaati alkuperäisen suunnitelman toteuttamista, mikäli olosuhteet eivät sitä estäisi, oppaat suuttuivat, haukkuivat ja jopa uhkailivat ryhmän jäseniä.
– Oppaat eivät auttaneet kohdattujen ongelmien ratkomisessa. Esimerkkejä on lukuisia, mutta esimerkiksi Heikin kiipeilykenkien katoamisen käydessä paljastuessa oppaat ilmoittivat, ettei ollut mitään keinoa kommunikoida asiaa kengät vieneille norjalaisille, ja ettei mitään ratkaisua ollut. Ryhmän yhteistyön avulla onneksi saimme asian ratkaistua, eikä Heikin ja minun matka katkennut toisten karkeaan huolimattomuuteen.
– Oppaat myöhästelivät, riitelivät ja suhtautuivat aggressiivisesti asiakkaisiin, eräs kiipeilytiimin jäsenistä oli jopa joutua käsirysyyn pääoppaan kanssa.
– Itse huiputuksen aikana vuorella tapahtui useita, sekä koko ryhmän että yksittäisten kiipeilijöiden, turvallisuuteen liittyviä laiminlyöntejä. Esimerkiksi huiputuksesta palattaessa apuopas jätti huonokuntoisen kiipeilijän yksin ilman köysiä rinteeseen perustelunaan, että tämä liikkui liian hitaasti ja opas halusi tulla purkamaan leiriä.
– Myös palveluntarjoajan toimesta ryhmälle toimitetuissa varusteissa oli paljon puutteita ja osa niistä oli rikki. Myöhemmin kävi ilmi, että esimerkiksi ne teltat, joita oli tarkoitus käyttää, olivat Moskovassa alkuperäisen, matkansa peruuttaneen ryhmänjohtajan huomassa. Mukana vuorella oli vanhoja varatelttoja.

… ja paljon muuta.
Yksi keskeinen syy moniin omituisuuksiin oli koko ajan edessämme, mutta kesti hyvän tovin tajuta se, niin uskomatonta se minusta oli:
Olin huomannut pääoppaamme Sashan kovan kiireen basecampiin ja haluttomuuden olla missään muualla. Sasha oli myös aamuisin pahantuulinen ja vaikutti rinteessä huonovointiselta: hän liikkui hitaasti, huohotti ja hikoili runsaasti. Tilanne parani aina iltaa kohden, ja päivällisellä mies oli yleensä jo varsin hyväntuulinen ja kovaääninen.

Hassu pieni huomaamani asia oli, että kun muut täytimme vesilasimme pöydillä olevista kannuista, katosi Sasha aina viereiseen huoneeseen omaa lasiaan täyttämään. Pari kertaa kiinnitin huomiota tapaan, jolla hän palatessaan vesilasiaan täyttämästä aina nuolaisi sormistaan kävellessä loiskuneet pisarat.
Reissun lopulla päivällisellä Sashan vieressä istunut Michael kiinnitti huomiota samaan ja vitsaili, että Sashan piripintaan täytetyssä lasissa oli varmaan vodkaa. Pöytään laskeutui hiljaisuus, ja Sasha jäi pistävästi tuijottamaan Michaelia, joka hetken kuluttua otti oppaan lasin, haistoi sitä ja totesi:
– Kyllä, se alkoholia.

Se selitti paljon ja melkein saatoin kuulla palasten loksahtelevan kohdilleen. Pääoppaamme, ainoa ryhmästä, joka oli aiemmin kiivennyt vuoren, oli joka päivä vahvassa humalassa ja aamuisin krapulassa.

Siinä missä pääopas Sasha ei saa minulta ymmärrystä, nuorta matkanjohtaja/tulkkia kohtaan tunnen kuitenkin hiukan sympatiaa. Hän oli todella vaikeassa välikädessä koettaessaan kokemattoman resurssein tarjota palvelua haastavassa ympäristössä ja samalla hillitä isäänsä, joka heti alusta alkaen vahvasti osoitti kaikille, kuka ryhmän todellinen johtaja oli.

Palattuamme matkalta jokainen ryhmän jäsenistä teki palveluntarjoajalle reklamaation. Useimmat (Heikki ja minä mukaan luettuina) joihin ei kohdistunut suurempia henkilökohtaisia hyökkäyksiä, tyydyimme palveluntarjoajan anteeksipyyntööön ja ehdotettuun pieneen hyvitykseen. Mutta osalla ryhmän jäsenistä on palveluntarjoajan kanssa edelleen käynnissä laajamittaisempi prosessi erilaisten tapahtumien ja niistä vastuullisten selvittämiseksi.

Mutta. Kaikesta huolimatta me huiputimme Euroopan mantereen korkeimman vuoren pohjoisreittiä! Meillä oli mahtava tiimi, ja saimme heidän kanssaan upeita kokemuksia Kaukasukselta. Näitä muistoja en halua tahrata.

Vuorikiipeily on laji, jossa turvallisuus on äärimmäisen tärkeää. Kokemusta ja taitoja kerätessäni pyrin varmistamaan tarvittavan turvallisuustason valitsemalla palveluntarjoajia, jotka uskoakseni pystyvät puutteitani täydentämään. Kerron edellä kuvaamani asiat, koska varsinkin kokemattoman on välillä vaikea hahmottaa, mikä on olosuhteen aiheuttamaa, mikä kulttuurieroa ja milloin on kyse laiminlyönneistä ja huonosta palvelusta.

Mutta tästäkin opitaan, ja matka jatkuu
– arvaatko jo minne?

Me huiputimme Elbrusin pohjoisreittiä – laaksosta laaksoon!

Previous

Elbrusin ja Matterhornin iskut ja opit

Next

Yllätyskäänne: tulivuoriseikkailu Etelä-Amerikassa!

4 Comments

  1. Anonymous

    Herranjestas, mitä touhuu!! Luin hengittämättä, ei voi olla totta! Hyvä ku kerroit ton, toivottavasti toi ei toistu kellee muulle. Onneks ei sattunu mitää havereit kuitenkaa pahemmin kellee. Tarkkana siis pitää olla! Miten se on päässy sinne kiipeemää krapulas, ei jessus! Onneks loppu hyvin! T. Leena

    • Janiina

      Joskus todellisuus on tarua ihmeellisempää! Siksi varmaan kestikin niin pitkään uskoa, että asiat todella olivat sitä, miltä näyttivät. Mutta totta puhut, onneksi loppu hyvin ja nyt vaan eteenpäin! Kivoja hiihtoreissuja sinne, olet jo varmaan päässyt ladulle!

  2. Voi jumankekka!!! Jos noin niin kuin voimakkaasti sensuroiden kommentoin. Mokomalle juopolle pitäisi laittaa pallo jalkaan paksulla kettingillä ja isolla lukolla kiinni, ja avain hävittää. Siinä on kyllä palveluntarjoajalla kontrolli pettänyt pahemman kerran, kun on tuollainen “opas” päästetty hommiin. Onneksi tosiaan ei sattunut mitään lieviä vakavampia sattumuksia teille. Huh!!!

    • Janiina

      Kaikenlaista todellakin sattuu ja tapahtuu. Onneksi tällainen lienee harvinaisempaa. Ryhmämme eniten kiivenneet Michael ja Mike totesivat kumpikin, etteivät ole koskaan aiemmin törmänneet vastaavaan. Ainakin reklamaatioomme antamassaan vastineessa palveluntarjoaja sitoutui tutkimaan asian ja varmistamaan jatkossa, että yrityksen edustaja on aina läsnä ryhmien matkoilla varmistamassa, että laatu- ja turvallisuusvaatimukset täyttyvät. Toki sitä, toteutuvatko lupaukset, on vaikea todentaa. Siksi halusinkin tämänkin puolen tarinasta jakaa.
      Mutta kuten sanoit, onneksi ei sattunut mitään vakavaa, ja nyt matka jatkuu taas hiukan viisaampana!

Leave a Reply

Your email address will not be published.

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén