Category: tapio kamppi Page 1 of 2

In harjoittelu, hyvinvointi kamppi, janiina ojanen, kiipeily, mont blanc, personal trainer, tapio kamppi, valmentaja, valmistautuminen, vuorenvalloitaja, vuorenvalloitus, vuorikiipeilijä, vuorikiipeily

Viimeiset yhteistreenit valmentajani Tapsan kanssa ovat takana. Hän teetti minulla testejä ja teki

lopuksi kehonkoostumusmittauksen. Kävimme pitkän keskustelun treenikaudesta, edessä olevasta tankkauksesta, ruokavaliosta reissun päällä ja monesta muusta asiasta. Sitten valmentajani ojensi kätensä. Paiskasimme kättä ja lopuksi hän antoi minulle karhumaisen halauksen:
– Pystyt siihen. Go for it!

Oloni oli riemukas ja haikea, kun kävelin pukuhuoneeseen. Me teimme sen ja minä tein sen! Teimme lujasti töitä koko talven ja kevään. Kaikki fyysiselle kunnolleni asetetut tavoitteet saavutettiin ja ylitettiin.

Päivää myöhemmin saan sähköpostiini Tapion yhteenvedon kuntotestistä, kehonkoostumusmittauksesta sekä hänen arvionsa suoriutumisestani. Se on huikaiseva palkinto tehdystä työstä:

Harjoituskauden tulokset

Tavoitteeksi asetettiin fyysinen kunto, joka riittää Mont Blanc -vuoren huiputtamiseen. Suoritus vaatii vahvuutta, kestävyyttä ja ketteryyttä. Lähtökohtana oli pitkiä työpäiviä tekevä kuntoliikkuja (liikuntaa n. 3–4 krt/vko) äiti. Ei aiempaa vuorikiipeilykokemusta.

Harjoituskauden viimeisen kuntotestauksen tavoitteet ja onnistuminen

Lihaskunnon osalta asetettiin muutamia konkreettisia tavoitteita:

30 kunnollista miesten etunojapunnerrusta
sata syväkyykkyä yhtäjaksoisesti hyvällä tekniikalla
ylätaljalla kymmenen toistoa omalla painolla

Kestävyyspuolella:

10 kilometrin juoksulenkki alle tuntiin siten, että puhuminen ei tuota vaikeuksia lenkin aikana
viiden tunnin yhtäjaksoinen pyörälenkistä selviäminen hyvävoimaisena

Kaikki nämä saavutettiin ja reilusti! Erityisesti jalkavoimien ja kestävyyden osalta mentiin reippaasti yli tavoitteiden.

Kehonkoostumusmittauksen tulokset

Treenikauden lopun tilanne (16.7.)

Rasvaprosentti 24,9
Sisäelinrasvan taso 5
Painoindeksi 24,4
Lihasprosentti 34

Välicheck 1. (17.12.)
Rasvaprosentti 25,4
Sisäelinrasvan taso 4
Painoindeksi 24
Lihasprosentti  33,6

Lähtökohta (3.11.)
Rasvaprosentti 27,9
Sisäelinrasvan taso 5
Painoindeksi 24
Lihasprosentti 32,2

Mittaukset tukevat kuntotesteissä näkyviä tuloksia. Erittäin positiivista on, että lihasprosentti on jatkanut edelleen kasvuaan ja rasvaprosentti pudonnut. Tosin tavoitteena ei missään vaiheessa ollut rasvaprosentin voimakas tiputtaminen. Mutta luvut kertovat, että keho toimii oikein ja ruokavalio tukee harjoittelua. Painoindeksin hienoinen nousu kertoo lihasmassan kasvusta. Sisäelinrasva oli jo lähtötilanteessa ja on edelleen erinomaisella tasolla.

Onko Janiina oikeasti vuorenvalloituskunnossa?

KYLLÄ ON!

Olen tehnyt henkilökohtaista valmentamista työkseni noin viisitoista vuotta. Janiina on yksi määrätietoisimmista valmentamistani asiakkaista. Kokonaisarvosanaksi projektista antaisin yhdeksän plus. Loppuvaiheen vaikeuksista selviäminen päämäärä tiukasti mielessä, ja tekisi mieli antaa arvosanaksi täysi kymppi!

Janiinan vahvuudet ja haasteet ajatellen suoritusta?

Periksiantamaton asenne: juuri tämä ominaisuus tekee kaiken mahdolliseksi!

Jos jokin haaste pitää Vuorenvalloitusta varten ajatellen sanoa, niin energian säästäminen kaikessa liikkumisessa. Energiselle luonteelle tämä vaatii ehkä hieman malttia. Mutta suoritus on sen verran kova, että jokainen liike tulee varmasti tehtyä harkiten ja voimia säästäen.

Kaikki tarvittava on nyt tehty ja tavoitteet erinomaisesti saavutettu, joten voin luottavaisin mielin lähettää Janiinan valloittamaan vuoren!

terv.
Tapio Kamppi
Hyvinvointi Kamppi

36 tuntia vuorokaudessa

By Janiina

On June 27, 2015

In harjoittelu, janiina ojanen, kuntosali, kuntosalitreeni, mont blanc, tapio kamppi, valmentaja, valmistautuminen, vuorenvalloitaja, vuorenvalloitus, vuori, vuorikiipeilijä, vuorikiipeily

Minulta on kysytty: “Miten ehdit tehdä kaiken?” Välillä olen virnistellen kertonut siirtyneeni 36-tuntiseen vuorokauteen, välillä olen huokaisten todennut, etten ehdikään. Treenaus, bloggaus ja kaikki oheistoiminta ovat vieneet paljon aikaa normaalin arjen ohella. Enemmän kuin osasin ennakoida.

Nyt olen kesälomalla, ja vaikka loppuvaiheen treenaus on intensiivistä, muu kiire on hellittänyt. Nukun pitkiä yöunia, luen Aamulehteä tunnin aamuisin, puuhaan kesäjuttuja tyttären kanssa, tapaan ystäviä ja makaan sohvalla jalat seinää vasten tuijottamassa Game of Thronesia ja Viikinkejä yömyöhään. Aikas mukavaa!

Mutta myönnän, että matkan varrella on ollut päiviä, jolloin olen miettinyt, että mihin olen oikein ryhtynyt. Tapanani ei ole tehdä asioita puolinaisesti, ja mieleen onkin jäänyt muutama tilanne, jolloin vuorokauden tunteja ja minuutteja (ja hermojani) on venytetty.

Erityisesti vaalin muistoa eräästä kylmästä ja pimeästä sydäntalven aamusta, kun ennen puolta seitsemää laahustin kohti kuntosalia. Mukana oli työlaukun, treenikassin, läppärin ja eväslaatikoiden lisäksi koko naisellinen laittautumisarsenaalini, koska iltapäivällä oli luvassa tärkeä työtapaaminen. Kun treenin jälkeen huomasin aamiaisrasian jääneen auki ja levinneen työvaatteiden päälle, oli tunnelma täydellinen.

Pari viikkoa aiemmin jo luulin saavuttaneeni kurjuuteni huipentuman: pimeässä eteisessä, kylmästä jo valmiiksi täristen kiskoin lenkkareita jalkaan kello kuusi aamulla. Se oli ainoa sopiva aika, muutoin olisi päivän lenkki jäänyt tekemättä. Saman viikon toinen lenkki tuli juostua klo 23 jälkeen illalla. Molemmilla kerroilla ulkona oli niin paljon loskaa, että juoksuhousuni olivat märät puoleen reiteen asti ja minulla oli sinertävät, ruttuiset “mummovarpaat”, kun palasin kotiin.

Joululomalla ehdin lenkille maaseudun metsäteille vasta pimeän tultua. Katuvaloja ei ollut, ja lähtiessäni minulle sivumennen mainittiin, että alueella oli nähty karhuja. Vaikka en varsinaisesti pelkää pimeää, hiukan alkoi jännittää, kun säkkipimeässä hölkötin pitkin jäisiä ja hiljaisia metsäteitä valonani vain pieni taskulamppu.
– Villieläimet pelkäävät ääniä ja välttelevät ihmisiä, sanoin itselleni. Pian metsässä kaikuivat vapisevalla ja hengästyneellä äänellä nuotin vierestä vedetyt Kaija Koo -coverit. Tunnin ajan. Ääni meni, kaaduin kahdesti jäisellä tiellä ja takapuoleen tuli komeat mustelmat.

Jokaisella on kuitenkin rajansa. Talven ja kevään ajan myös työkiireet painoivat päälle ja lopulta huhtikuussa olin ihan poikki. Valmentajani Tapio kevensi treeniäni ja pisti minut lepäämään.
– Treenin pitää tukea muuta elämää. Silloin kun on paljon kiirettä muuten, on parempi treenata vähemmän hyvällä fiiliksellä. Se on tehokkaampaa, usko pois, hän tyrmäsi nurinani lintsaamisesta ja tsemppasi jaksamaan.

Niin. En ole ollut yksin, vaikka yksittäiset treenit saatan tehdä itsekseni. Kun silloin tammikuisena aamuna kuuden jälkeen raahauduin treenaamaan, seisoi Tapsa odottamassa minua kuntosalin vielä lukittujen ovien edessä. Lukuisina iltoina lähellä asuva ystäväni on napsauttanut saunan päälle ja lähtenyt kanssani lenkille. Äitini ja sisareni ovat tarvittaessa puuhanneet tyttären kanssa treenien aikana. Kiipeilyparini Laku on auttanut minua monessa asiassa ja jaksaa aina tsempata. Hierojani Katja työskentelee viikon jokaisena päivänä klo 8–21 välillä. Kun sopivaa aikaa ei silti tahtonut löytyä, tarjoutui hän tulemaan kotiini tekemään hieronnan tyttäreni nukkumaanmenon jälkeen.

Siinä se taas tuli, koko jutun toinen puoli. Kyse ei siis ole vain ajan löytämisestä tai edes motivaatiostani. Vaikka kaikki alkaa minusta itsestäni ja halustani toteuttaa unelma, lähipiiri toimii tukena ja asioiden mahdollistajana. Ei vuorokaudessani siis taidakaan olla lisätunteja. Minulla on vaan kova pää ja paras jengi ympärillä!

Valmentajan puheenvuoro!

By Janiina

On May 31, 2015

In harjoittelu, janiina ojanen, kestävyysharjoittelu, kuntosali, personal trainer, ruokavalio, salitreeni, tapio kamppi, valmentaja, vuorenvalloitaja, vuorenvalloitus, vuorikiipeilijä, vuorikiipeily

Kirjoitin Googleen “valmentaja” ja “vuorikiipeily” heti projektini alkumetreillä. Tiesin, etten osaisi yksin valmistautua edessä olevaan ponnistukseen. Haku noilla sanoilla ei tuottanut toivottua tulosta. Mittavan kartoitustyön jälkeen päädyin istumaan Tapion toimistohuoneeseen ja selittämään ideaani. Olin vähän huolissani, että mahtaako hän ottaa minua tosissaan. Mutta kun näin Tapsan heti innostuvan projektistani, tiesin tulleeni oikeaan paikkaan.

Viime marraskuusta asti Tapsa onkin sitten määrännyt, mitä, kuinka ja koska syön, liikun ja lepään. En ole aiemmin ollut näin mittavassa valmennuksessa. Luottamuksen merkitys on valtava. Minun on oltava rehellinen ja avoin, silloinkin, kun hommat eivät ole menneet ihan putkeen. Tapsan pitää olla koko ajan kartalla henkisestä ja fyysisestä voinnistani, ei vain suorituskyvystä. Minun pitää myös uskoa valmentajan ammattitaitoon varauksetta ja hyväksyä hänen auktoriteettinsa.

Samalla valmennussuhde on vapauttava kokemus: teen niinkuin käsketään ja raportoin omia kokemuksiani ja tuntemuksiani. Voin luottaa siihen, että Tapsa valvoo kaiken sujuvan kuten on tarkoitus. Toinen asia on palaute ja kannustus. Niiden merkitys on ihan mielettömän suuri jaksamisen kannalta. Olenkin todennut olevani välillä kuin Pavlovin koira, teen suorituksen niin hyvin kuin taidan ja käännyn sitten katsomaan Tapsaa “no, kehu nyt” -ilmeellä.

Olen täällä jatkuvasti puhunut valmentajastani, mutta nyt on aika antaa hänelle puheenvuoro. Esitin hänelle muutamia kysymyksiä, joihin hän vastaili seuraavalla tavalla:

Mitä Vuorenvalloituksen kaltainen projekti vaatii fyysiseltä kunnolta?

“Vuorenvalloitus vaatii fyysiseltä kunnolta monen osa-alueen vahvuutta, mikä tekee projektista

haastavan. Tarvitaan kestävyyttä, voimaa ja ketteryyttä, vain muutamia mainitakseni.

Yhden ominaisuuden treenaaminen on melko helppoa, mutta kun koko paletti pitää olla kasassa, harjoittelun on pakko olla suunnitelmallista ja melko tarkkaa.

Valmentajan näkökulmasta tämä on erittäin mielenkiintoinen tehtävä. Se vaatii hyvän suunnitelman ja herkkää korvaa treenattavan kuuntelemisessa.

Valmennusohjelmamme tärkein perusta on treenattavan, eli sinun, fyysisen kunnon lähtötilanne. Sen mukaan tehdään kaikki suunnitelmat nousujohteisesti rasitusta kasvattaen. Oma mottoni kuitenkin on “mieluummin pikkuisen liian vähän, kuin pikkuisen liikaa treeniä”. Näin säästyy vammoilta ja motivaatio säilyy loppuun saakka.”

Miten minun huiputuskuntoani on rakennettu?

“Aluksi rakennettiin pohja peruskunnolle: nostettiin lihasvoimaa ja peruskestävyyttä: keskipitkiä sarjoja isoilla liikkeillä kuntosalilla ja vajaan tunnin lenkkejä matalalla sykkeellä.

Toinen periodi keskittyi edelleen voimatasojen nostoon, nyt hieman kovemmalla treenillä ja isommilla painoilla. Kestävyyteen ei vieläkään uhrattu paljoa aikaa, koska sinun kestävyystasosi oli jo valmiiksi melko hyvällä pohjalla.

Treenien kokonaismäärää nostettiin jonkin verran. Jakson loppupuolella alettiin tehdä enemmän kestävyyspainoitteista treeniä kuntosalilla ja lenkit ja muu aerobinen liikunta lisääntyi. Mukaan otettiin myös kovasykkeisiä vauhtiharjoituksia sekä ylipitkiä pyörälenkkejä (4–5 tuntia kerrallaan)

Nyt viimeisellä kolmanneksella painotus on kasvavassa määrin kestävyyskunnon ja hapenottokyvyn parantamisessa. Voimaharjoittelu on silti edelleen tärkeä osa treeniä. Harjoitusmäärät ovat kohta korkeimmillaan. Yksi kokonainen lepopäivä kuitenkin on joka viikko.

Viimeinen 3–4 viikkoa on vielä oma kokonaisuutensa, johon vaikuttaa senhetkinen tilanne. Lihaskuntotreeniä vähennetään ja keskitytään huolella lihashuoltoon ja tehdään viimeiset kovat kestävyysharjoitukset. Hyvään palautumiseen ja lopulta tankkaukseen jätetään riittävästi aikaa, jotta kaikki voimavarat ovat varmasti käytössä itse suorituksessa.”

Vaikuttaako harjoitteluun se, että olen nainen?

“Haaste on fyysisesti kovempi naiselle kuin miehelle. Harjoittelu ei juuri eroa miehen ja naisen välillä, vaan määräävä tekijä on lähtökunto. Henkiseltä puolelta on sanottava, että harjoittelun toteutumisen perusteella homma ei jää ainakaan päästä kiinni. Fysiikkasikin on saatu todella hyvälle tasolle, joten uskon että homma menee varmasti maaliin.

Marraskuussa 2014 aloittaessamme valmistautumisen koitokseen kuntotasosi oli keskiluokkaa, ei siis huono, mutta et ollut “vuorenvalloituskunnossa”. Nyt reilu puoli vuotta myöhemmin kuntotaso on todella erinomainen, joten olen hyvin tyytyväinen saavuttamiimme tuloksiin!”

Kuinka ruokavalio tukee treeniäni?

“Ruokavaliolla on pyrittiin alkuvaiheessa maltillisesti kiinteyttämään kehoa, mikä onnistui hyvin. Loppuvaiheessa on etsitty lähinnä oikeaa energiatasapainoa eli pyritty syömään monipuolista ruokaa kulutuksen mukaan ja optimoitu hyvä palautuminen.

Haasteitakin on matkalla toki ollut. Mutta hyvä valmennussuhde ja suora palaute molemmin puolin ovat auttaneet ratkaisemaan kaikki eteen tulleet tilanteet. Arjen haasteet ovat välillä venyttäneet harjoittelurunkoa, mutta ne on otettu aina seuraavalla viikolla takaisin vähintään samalla mitalla.

Kaiken kaikkiaan uskon vakaasti Vuorenvalloituksen onnistuvan vallan mallikkaasti!”

Ensi viikolla toteutan tyttäreni unelman ja vien hänet Legolandiin. Aion siis hetkeksi unohtaa Vuorenvalloituksen, treenin sekä bloggaamisen ja keskittyä vain syömään jäätelöä ja ajamaan vuoristoradoissa maailman parhaassa seurassa. Palaan siis linjoille noin viikon kuluttua. Siihen asti toivotan sinulle aurinkoisia kesäpäiviä!

Mont Blanc -harjoittelun loppurutistus käynnistyy!

By Janiina

On April 5, 2015

In harjoittelu, hyvinvointi kamppi, janiina ojanen, kestävyysharjoittelu, kiipeily, kuntosali, mont blanc, tapio kamppi, vuorenvalloitaja, vuorenvalloitus, vuorikiipeilijä, vuorikiipeily

– Sosiaalinen elämä voi olla aika askeettista lähikuukausina, kun treeniohjelman yhdistää sun työhön, bloggaukseen ja tämän projektin muuhun valmistautumiseen, pitää tyttären kanssa vietetyn ajan vakiona ja lepää riittävästi. Kaiken muun saatkin sitten unohtaa, valmentajani Tapio hymyilee vinosti.

Tutkimme yhdessä Mont Blanc -harjoituskauteni viimeisen kolmanneksen treeniohjelmaa. Kevään aikana tahtia tiivistetään asteittain kohti loppurutistusta. Kun päästään kesään, harjoittelen kuutena päivänä viikossa. Se ei sinällään ole erikoinen juttu, mutta haastavaksi sen tekee fakta, että kestävyysharjoittelu ottaa aikaa ja harjoituksien pituudet tulevat venymään reippaasti. Luvassa on viikottain punttitreeniä, kahvakuulaa, useita juoksuharjoituksia ja pari pyörälenkkiä, joista pidempi on kauden loppuvaiheessa viiden tunnin mittainen. Onneksi on kesäloma…

Nielaisen. Nyökkään. Tiesin kyllä tämän. Kertaakaan en kuvitellut, että vähän käyn höntsäilemässä lenkkipolulla ja sitten kipitän hymyillen Mont Blancin huipulle. Jännityksen aalto läikehtii vatsanpohjassa. Loppusuora häämöttää; hiukan vielä etäällä, mutta näkyy jo selvästi horisontissa!

Janiina – Vuorenvalloittaja

Kun aloitin harjoittelun, minulla ei ollut aavistustakaan, miten homma etenisi. Noudatin vain Tapion ohjeita mahdollisimman pilkuntarkasti. Onkin ollut mielenkiintoista nähdä, kuinka huiputuskuntoani on rakennettu:

Ensimmäisessä vaiheessa tein intensiivistä kuntosaliharjoittelua ja pyrin kasaamaan kehoon kunnolla lihasta ja ottamaan “turhat löysät pois”. Nautin siitä kovasti, vaikka ruokavalion kanssa olikin melkoista tasapainoilua. Tulokset näkyivät nopeasti ja motivoivat jatkamaan.

Toinen vaihe oli aika puuduttavaa puurtamista. Treenin painopistettä siirrettiin kestävyysharjoitteluun päin. Kuntosalillakin toistomäärät liikkuivat sataluvuilla. Jestas se oli toisinaan pitkästyttävää kaltaiselleni kovaa-ja-korkealta-tyypille! Vaikka treeni kyllä oli raskasta, se oli niin mekaanista toistamista, että välillä vaan unohduin omiin ajatuksiini ja menin sekaisin laskuissa. Sitten oli pakko tehdä kymmenen ylimääräistä toistoa varmuuden vuoksi, ettei vaan sarja jää vajaaksi. Tulokset eivät tuntuneet näkyvän ollenkaan samalla tavoin kuin aiemmin ja kuitenkin uupumus oli entistä suurempi. Mutta kovapäisyydestä oli apua ja en antanut periksi. Myös muu valmistautuminen, kuten kestävyyskuntotestaus, ensiapukoulutus sekä kokeneilta kiipeilijöiltä, esimerkiksi Mont Blancilla kiivenneeltä Tonilta, Aconcaqualla kiivenneeltä Niinalta, oppaaltani Petteltä ja Mount Everest -huiputtaja Carina Räihältä, saamani neuvot auttoivat. Perheeltä, ystäviltä ja teiltä blogini lukijoilta saamani tsemppaus ovat kannatelleet motivaatiotani silloin, kun sohva on houkuttanut kuntosalia enemmän. Jokainen askel on siis otettu yhdessä!

Ruokavalio on ollut avaintekijä tässä kaikessa, paljon tärkeämpi juttu kuin alunperin osasin odottaa. Joulun aikaan olin tämän hetkistä “pienemmässä” kunnossa, koska kevennetty ruokavalio auttoi muuttamaan kehon rasvaa lihakseksi. Laihtuminen ei kuitenkaan ollut tavoite, vaan kehon tiukentaminen. Kun treenissä alettiin painottaa kestävyysharjoittelua, ruokavalioon lisättiin reippaasti proteiinia ja hiilareitakin jonkin verran. Mielenkiintoista sekin, kuinka nopeasti ruokavalion muutos vaikuttaa koko kehoon!
Olen tässä matkan varrella oppinut säätämään annoskokoja ja -sisältöjä kulloisen rasitusasteen mukaisesti. Siinä on muuten tärkeä oppi koko loppuelämää ajatellen!

Vuodenvaihteen jälkeen kehitys on tuntunut hitaammalta. Kunto kasvaa kai niin vaivihkaa, että sitä on välillä vaikea huomata. Koska treenaan koko ajan, muutos suorituskyvyssäni tuntuu jäävän itseltä huomaamatta. (Onneksi Tapio muistuttaa siitä ja antaa paljon positiivista palautetta.) Mutta ilmeisesti koko ajan jotain tapahtuu, koska keho tuntuu muuttuvan: Treenikauden kakkosvaiheen loppuun mennessä olen joutunut luopumaan kahdesta neuletakista, koska ne ovat käyneet pieniksi hartioiden ja hauisten kohdalta. Kahdet nahkasaappaat vein suutariin ja ompelutin niihin varsien suita leventävät lisäkuminauhat, koska vetoketjut jumahtivat pohkeiden kohdille.
Koska kiipeäminen rassaa paljon reisiä ja takapuolta, on niiden lihaksia treenattu ahkerasti. Jostain syystä sen osa-alueen treenitulokset ilmestyivät näkyviin (ainakin omasta mielestäni) salakavalasti, kuin yhdessä yössä. Raportoin tästä hiukan kauhistuneena, omalla persoonallisella tavallani Tapiolle:
– Tapsa, mun hanuri on räjähtänyt!
Taas kerran pisteet valmentajani pokerinaamalle: kulmakarvat kohosivat hiukan ja hän yskähti vain pienesti ennen kuin kysyi:
– Haluatko tarkentaa hiukan?

Edessä on haastava kevät ja kesä. Palkinto on jo lähellä, ja se motivoi pinnistämään. Intensiivinen harjoittelu ei tunnu hankalalta ajatukselta. Nautin itsenäisestä treenaamisesta ja viihdyn erinomaisesti yksin ajatusteni parissa. Se on varmaan yksi syy siihen, miksi vuoren huiputtaminen kiehtoo minua. Huiputus on suoritus, joka suurelta osin tehdään yksin, oman pään sisällä, vaikka tiimissä mennäänkin.

Tapio tuntee minut jo sen verran hyvin, että keskustelun lopuksi painottaa erikseen levon tärkeyttä. Hän muistuttaa, että kaikkeen ei ihminen pysty yhtä aikaa. Tottahan se on ja asialla on toinenkin ulottuvuus; omien rajojen tunnistaminen ja piirtäminen on sekin tärkeä osa valmistautumista.
Siispä:
Heihei sosiaalinen elämä – nähdään syssymmällä!

Mitä olet tehnyt ansaitaksesi luottamukseni?

By Janiina

On March 15, 2015

In alpit, alppikiipeily, elämysmatkat, harjoittelu, janiina ojanen, kalliokiipeily, mont blanc, seinäkiipeily, tapio kamppi, vuorenvalloitaja, vuorenvalloitus, vuori, vuorikiipeilijä, vuorikiipeily

Kuka voi luottaa sinuun tiukan paikan tullen? Mistä hän tietää, että olet luottamuksen arvoinen?

Tämä pähkäily taitaa taas vaatia vähän pohjustusta:
Kirjoittaminen ensimmäisestä kalliokiipeilykokemuksestani sai minut muistamaan, kuinka hauskaa se oli. Päätin kokeilla uudelleen. Edellisestä kerrasta kalliolla tai ylipäätään seinällä oli vierähtänyt hyvä tovi. Niinpä minua taisi vähän jännittää, ja päädyin edellisenä iltana treenaamaan kasisolmua tietokoneen virtapiuhaan ja mielikuvaharjoittelin vielä aamulla varmistusta huitomalla alusvaatteisillani eteisen peilin edessä kuin epätahtinen Jane Fonda.

Saavuin kiipeilypaikalle hiukan muita myöhemmin (matkalla unohduin ajatuksiini linja-autossa, ajoin pysäkin ohi ja onnistuin eksymään ihan tutuilla seuduilla, perushommia siis).

Kiipeilemässä kanssani olivat kiipeilyä vuosia harrastanut kaverini Saku ja minulle uusi tuttavuus Birgitta, kokenut kiipeilijä hänkin. Saku pisti minut välittömästi varmistamaan omaa kiipeämistään. Pyysin, että Birgitta tulisi varmuuden vuoksi viereeni seisomaan ja että Saku aloittaisi kiipeämisen hitaasti, jotta saisin taas hommasta kiinni. Homma lähti sujumaan ihan hyvin, vaikka varmistuslaitteena oli grigri, josta minulla on vielä vähemmän kokemusta kuin ATC:sta.

Tuntui hyvältä, että Saku luotti varmistamisen minulle, vaikka olen siinäkin hommassa aika vihreä. Ilman harjoittelua ei saa kokemusta ja tätä hommaa on hiukan vaikea harjoitella ilman, että joku kiipeää. Samaan aikaan on täysin ymmärrettävää, että Birgitta suhtautui hiukan varovaisemmin ajatukseen, että minä varmistaisin häntä. Hän tiesi etukäteen minusta vain, että vaikka olen käynyt varmistuskurssin, kokemusta ei ole kertynyt kovin paljoa. Kuitenkin Birgittakin antoi minun varmistaa itseään, vaikka kaikilta osin suoritukseni ei ollut ihan tyylipuhdas.

Kiipeily oli mahtava: hankalaa mutta niin palkitsevaa! Kotiin palattuani lääkitsin ruhjoutuneita varpaitani ja kramppaavia sormiani ja pohdin luottamusta. Se on aihe, joka tuntuu nousevan esiin tämän projektin joka käänteessä. Mont Blancilla vaaditaan paljon luottamusta:

Pitää luottaa tiimiinsä. Ensiapukouluttajani Kari painotti, kuinka tärkeää on muistaa Mont Blanc -oppaamme Petten ehdoton auktoriteetti jokaisessa tilanteessa. Eikä minulla ole mitään syytä olla luottamatta Petteen. Päinvastoin, olen onnellinen, että saimme tiimiimme juuri hänet; 80-luvulta asti kiivenneen ja maailman vuoria kiertäneen kokeneen ja koulutetun vuoristo-oppaan.

Vaikka kiipeilyparini Lakukin valloittaa ensimmäistä vuortaan, luotan häneenkin täysin. Varaukseton luottamukseni rakentuukin hänen luonteensa ja arvomaailmansa varaan.

Luotan valmentajani Tapion ammattitaitoon saada minut riittävän hyvään kuntoon elokuun alkuun mennessä (johon on muuten sivumennen sanoen enää 4,5 kuukautta). Alusta asti hän pystyi vakuuttamaan ammattitaidollaan, ja nyt kun olen nähnyt tuloksien syntyvän, olen varma, että olen valinnut itselleni oikean valmentajan.

Sitten tulee se hankalampi osuus: pitää vielä luottaa myös itseensä, monellakin tavalla. Varalan Urheiluopiston testauspäällikkö Marko muistutti itseluottamuksen merkityksestä: kroppa jaksaisi useimmiten paljon pidemmälle kuin korvien väli. Äärisuorituksissa keho murtuu ennen aikojaan, jos ihminen menettää uskon omaan kestävyyteensä. Pette muistutti samasta asiasta ja painotti henkistä valmistautumista. Hän kertoi nähneensä ihmisiä, joilla on kaikki fyysiset edellytykset päästä huipulle, mutta ilmeisesti usko omaan suorituskykyyn loppuu ja siksi matka keskeytyy.

Olenkin yrittänyt panostaa tähän. Rakennan itseluottamusta ja henkistä kanttiani jatkuvasti, pienillä ja ehkä hiukan arkisillakin asioilla. Yritän tutustua ja varautua henkisesti edessä olevaan keräämällä tietoa. Kuuntelen vuorikiipeilijöiden kokemuksia ja yritän oppia niistä. Myös fyysinen harjoittelu tietysti vahvistaa itseluottamusta. Samoin epämukavuusalueen sietäminen: olen siedättänyt itseäni tekemällä asioita, jotka ovat vaikeita tai pelottavia. Esimerkiksi kävin avannossa, vaikka menneisyyden läheltä-piti-tilanteen vuoksi pelkään avovesiä ja lisäksi inhoan kylmää. Vihasin joka hetkeä, eikä sitä kuuluisaa hyvää oloa tullut edes jälkikäteen. Menin silti uudelleen, ihan vaan näyttääkseni itselleni, että pystyn siihen. Kestävyyskuntotesteissä päätin, etten anna periksi ennenkuin kunto aidosti loppuu ja juoksin, kunnes silmissä pimeni ja jalat menivät alta.

Ei kuitenkaan riitä, että minä luotan itseeni. Myös kiipeilytiimini pitää luottaa minuun, sillä kliseisesti sanottuna: tiimi on vain niin vahva kuin sen heikoin lenkki. Tajusin sen kouriintuntuvasti EA-koulutuksessa, kun möläytin ääneen, että minulla ei ole hätää, jos koipi katkeaa. Tiimini miehet kyllä auttavat minut pois vuorelta, tavalla tai toisella. Mutta voivatko he luottaa minuun samalla tavoin? Olenhan kuitenkin esimerkiksi fyysisesti heitä heikompi.
Toisen kerran asia nousi mieleeni nyt kallion alapuolella seisoessani, kun varmistin turvallista kiipeämistä ihmiselle, joka ei tunne minua ja joka tiesi minusta vain vähäisen kokemukseni. Jostain syystä hän päätti luottaa minuun. Aika mahtava juttu.

Siis: kuka voi luottaa sinuun? Uskoa turvallisuutensa käsiisi tai vaikkapa kertoa synkimmät salaisuutensa. Mitä olet tehnyt, että ansaitsit sen luottamuksen? Entä luotatko itse itseesi? Luottaisitko tiukassa paikassa läheisesi hengen omiin käsiisi?

Kuva: Saku