Tiesitkö, että Elbrus on sammunut tulivuori? Tai nukkuva. En ole ihan varma, kumpi termi on tässä kohtaa oikea. Mutta joka tapauksessa Elbrus on edellisen kerran purkautunut noin 50 vuotta jKr. Vaikka nyt kraateri on täyttynyt lumella ja jäällä, muistuttaa Elbrusin muoto vuoren tulisesta menneisyydestä. Tämä saa mielikuvitukseni laukkaamaan, sillä minulle tulivuorissa on jotain maagista.

Seven Summits -huippuihin lukeutuva Elbrus on mielenkiintoinen kiipeilykohde. Vuorelle kiivetään pääasiallisesti eteläistä reittiä pitkin jäätikön poikki. Reitti ole kiipeilyteknisesti vaikea, mutta pitkä se on. Lisäksi matka 5642 vertikaalimetriin on sellainen nousu, että sillä alkaa olla jo merkittäviä fyysisiä vaikutuksia. Itseasiassa kaikissa lukemissani kuvauksissa mainittiin, että vuoristotaudin oireet ovat tavallisia, ja akklimatisoitumiseen kehoitetaan panostamaan kunnolla.

Köysistö on tarpeen myös railottomissa kohdissa. Kuva Monte Rosalta 2015
(kuva: M. Laukkanen)

Vaikka Elbrusin eteläisellä reitillä ei ilmeisesti juurikaan ole railoja, kiipeilyohjeissa kehotetaan toistuvasti pysymään tarkasti reitillä ja köysistöissä. Nimittäin suuri osa Elbrusin kiipeilyonnettomuuksista tapahtuu siten, että korkeuden vaikutuksesta sekavaksi ja/tai tarkkaamattomaksi mennyt kiipeilijä harhailee reitiltä syrjään, liukastuu ja putoaa.

Olen ehtinyt lukea vuoresta vasta hiukan ja kerron lisää, kunhan ehdin tutustua siihen tarkemmin. Mutta muutama alueen ominaispiirre nousee esiin kaikissa kuvauksissa:

Sääolosuhteet ovat suurin haaste Elbrusilla. Nopeat säävaihtelut, rajut myrskyt sekä hyytävä kylmyys ovat tavallisia. Vuorella ollessaan kiipeilijät majoittuvat tynnyrimajoissa Barrel Huts -perusleirissä (3800 m). Monessa lähteessä majoja kuvataan alkeellisiksi, ja majoituksen alhaisesta lämpötilasta löytyy useita varoituksia. Useassa matkakertomuksessa mainitaan myös, että leirissä ei välttämättä ole sähköä saatavilla kuin tiettyinä kellonaikoina. Varusteiden ja vaatteiden kanssa siis taitaa edessä olla hiukan optimointihommia.

Alkeelliset olot tarkoittavat tietenkin myös sitä, että tällä kertaa tietokone jää kotiin, ja reissutarinaa kerrotaan sitten jälkikäteen. Oikeastaan se tuntuu aika vapauttavalta ajatukselta. Niin paljon kuin nautinkin kirjoittamisesta, nyt ehdin nauttia vuoristoilmasta sitäkin enemmän.  Ja saanpahan taas käyttöä pienelle mustalle muistikirjalleni.

Flunssa on estänyt treenaamisen jo muutaman päivän ajan. Olen vähän huono sairastelemaan, koska “ei voi sattua, kun ei tule verta” -jääräilyn mukaisesti annan periksi vasta, kun en kertakaikkiaan enää pysty toimimaan. Nyt työkaverit onnistuivat kuitenkin sen verran pelottelemaan sydänlihaksen tulehduksella, että yritän malttaa mieleni. Parantumisen nopeuttamiseksi olen kokeillut kaikenlaisia poppaskonsteja villasukkiin tungetuista valkosipulinkynsistä sinkkisuihkeisiin. Mutta kyllä ärsyttää, kun nenä pysyy tukkoisena, pää särkyisenä ja kurkku karheana.

Jäykkäkouristusrokotus – check

Päätin käyttää urheilutauon hyödykseni ja hoitaa rokotusasiat kuntoon. Rokotuskorttini on taiteltu herttainen pahvilappunen, jonka viimeisin päivitys on vanhempi kuin tyttäreni. Jotain rokotuksia on toki matkan varrella otettu, mutta tietenkään en ole niitä ylös kirjannut.

Verkkopalvelusta löytyi listat rokotteista, joiden tulisi olla voimassa matkoillani Singaporeen (joulukuussa) ja Kaukasuksen vuoristoon sitten ensi kesänä: jäykkäkouristus, kurkkumätä, tuhkarokko, vihurirokko, sikotauti, hepatiitit A ja B, keltakuume, Japanin aivotulehdus, influenssa ja puutiaisaivokuume.

Soitin lääkäriaseman terveydenhoitajalle, joka asiantuntevasti saatteli minut läpi rokotelistan. Osa rokotteista annettaisiin yhdistelminä, mutta osa vaatisi vahvistusrokotteita. Aika monta piikkiä olisi luvassa. Kaikki ei onnistuisi yhtä aikaa yhdessä paikassa, joten päädyimme hoitajan kanssa juttelemaan aika pitkän tovin.
Hän oli erittäin miellyttävä ja asiantunteva, mutta yksi asia minua hiukan häiritsi: keskustellessamme  olin aina välillä kuulevinani hänen äänessään naurua. Lopulta varmistaessani vielä viimeiset asiat hoitaja nauraa pyrskähti aivan selvästi. Toivuttuaan hän sanoi anteeksipyytävällä äänellä:

– Kuule, anteeksi, en minä sinulle naura. Tai siis vähän, mutta en pahalla. Katsos kun puutiaisaivokuumerokotus on punkkeja vastaan, niinkuin varmaan tiedätkin. Sinä olet kuitenkin toistuvasti kertonut tarvitsevasi talitinttirokotuksen.

Onneksi hän hyväksyi selitykseni flunssan heikentämästä aivotoiminnasta.