Category: la sportiva

Rakkaudesta raskaisiin kenkiin

Halki elämäni olen rakastanut kenkiä. Parhaimmillaan (tai pahimmillaan) olen omistanut noin seitsemänkymmentä kenkäparia. Mutta koskaan en ole käyttänyt näin paljon aikaa ja vaivaa yhden kenkäparin hankintaan.

Olen yleensä nopea tekemään päätöksiä. Myönnettävä on, että aina välillä tuo nopeus on napsahtanut omaan nilkkaan, kun en ole malttanut perehtyä hankintaani riittävästi varmistaakseni, että se soveltuu toivomaani tarkoitukseen tai edes sopii minulle. Mutta ylävuoristokenkien kohdalla päätin hoitaa tilanteen toisin. Parin vuoden takainen kokemus opetti, mitä sopimattomat vuokrakengät saattavat aiheuttaa kiipeillessä. (Koko tarina täällä: Vuorenvalloitus 2015: Monte Rosan huiputus!)

Rautatestailua

Koko syksyn jatkunut jahkailu ylävuoristokenkien valinnan ympärillä on päättynyt. Tosin ei sekään nyt ihan niin tyylikkäästi mennyt:

Aluksi tilanne näytti hyvältä. Keräsin tietoa ja vertailin erilaisia merkkejä ja malleja. Lopulta tein short-listin, jolle tein lopullisen rankkauksen. Kriteereinä olivat ominaisuudet ja vastaaminen tarpeeseen (soveltuvuus erittäin kylmiin olosuhteisiin 7000 metriin asti, keveys, mieluusti lämpömuokattava erillinen sisäkenkä ja muutama muu kriteeri) sekä budjetti.

Tutkiskelin matkan varrella useita eri vaihtoehtoja ja kysyin suosituksia kaikilta, jotka suinkin suostuivat neuvomaan. Päädyin lopulta valitsemaan La Sportivan merkiksi. Päätökseen saattoi vaikuttaa sovitusmahdollisuus. Nimittäin Tampereen ja Helsingin lisäksi kiersin kiipeilykauppoja Singaporessa ja Roomassa. Muun merkkisiä, reunaehtojeni mukaisia kenkiä on haastavaa, ellei jopa mahdotonta päästä sovittamaan, mikäli ei halua tilata ulkomaisesta verkkokaupasta useita erilaisia ja palauttaa sitten sopimattomat.

Toinen asia oli tiedon saamisen haastavuus. En löytänyt kenkävalmistajien sivuilta tarkkaa tietoa siitä, mihin korkeuksiin mikäkin malli on optimoitu. (Toki syy saattoi olla myös tiedon etsijän vajaavaisissa taidoissa.) Tutuilta vuoristo-oppailta ja kiipeilijöiltä sain vinkkejä, mutta paikoitellen jopa liikkeiden myyjät olivat epävarmoja kenkien suositeltavista käyttökorkeuksista.

Lopulta päätös oli tehty. Olin itsestäni ylpeä. Kerrankin tein valintani viisaasti ja harkiten. Olo alkoi olla hiukan malttamaton, sillä olin odottanut uusia kenkiäni jo kauan, sovittanutkin valitsemaani mallia kahdesti ja lähtenyt molemmilla kerroilla mieli haikeana kaupasta ilman ostosta. Niinpä nyt, kun olin valmis vihdoin tekemään ostoksen, tuntui etten enää malttaisi odottaa.

Ensimmäisestä nettikaupasta ne olivat loppu. Ja kolmesta seuraavastakin. Tässä kohtaa taisin hukata ylpeilemäni viileän harkinnan. Yhtäkkiä olin takuuvarma, että kengät olisivat loppu joka paikasta. Näin jo itseni vaeltamassa kohti vuorten huippuja nuljuvissa, hiertävissä vuokrakengissä.

Kengät oli saatava, nyt heti. En kestäisi enää päivääkään ilman niitä.

Hetken kuluttua tuijotin tilausvahvistusta hiukan typertyneenä. Turhaa kuukausien tutkimustyöni ei ollut, ja vaatimukset täyttävät kengät saisin kyllä. Mutta parissa hetkessä olin hylännyt rationaalisesti tehdyn valintani ja tempaissut digitaaliseen ostoskoriin eri kengät kuin olin aikonut.

Vieläkään ei ikuisuudelta tuntuva kenkäprojektini ollut maalissa. Vielä kerran vaelsin postin kuljettama kenkälaatikko kainalossa helsinkiläiseen kiipeilyvarusteita myyvään liikkeeseen testaamaan toista kokoa. Siellä tasapainoilin erikokoiset Baruntset jalassa kaupan varustehyllyn reunalla testatakseni kengän istuvuutta. Lopulta tein, hiukan epävarmana tosin, päätöksen kenkien koosta ja ummistin silmäni siksi aikaa, kun luottokortti vingahti.

Vielä edessä on sisäkenkien muokkaus, mutta nyt minulla on tukevat, todella lämpimät La Sportivan Baruntse -ylävuoristokengät, joilla kiipeän tulevina vuosina toivottavasti jopa 7000 metriin. Ne eivät ole keveimmät mahdolliset, mutta uskon pärjääväni niiden kanssa ja pidän erittäin tärkeänä, että kaltaisellani vilukissalla on riittävän lämpimät kengät, kun mennään ihan uusille pakkaslukemille.

Kenkiini olen siis tyytyväinen.
Mutta ostoprosessissa taitaa olla vielä hiukan parantamisen varaa.

Näillä mennään Elbrusille ja muutamalle muullekin vuorelle!

Slalom-monoilla lennolle?

Havahduin yhtäkkiä ajatukseen, että reilun viikon kuluttua lähden ystäväni kanssa Singaporeen lomareissulle. Keväästä asti kalenterissa ollut matka on yhtäkkiä vain päivien päässä. Kiireisen syksyn jälkeen irtiotto tekee hyvää, ja en tule kaipaamaan kotiin jäävää läppäriä. Vaikka kyseessä ei ole kiipeilyreissu, hiukan aihetta päästään sivuamaan, sillä minulla on kovat odotukset Singaporen kiipeilyvarustetarjoomasta.

On nimittäin selvää, että jonkin verran varustehankintoja pitää tehdä ennen Elbrusin reissua. Edessä olevat haastavammat ja kylmemmät olosuhteet saavat minut tarkastelemaan nykyisiä varusteitani kriittisesti. Uudet hankinnat pitää tehdä ottaen huomioon myös kiipeilyä koskevat tulevaisuudensuunnitelmat, jotka ovat edelleen kypsyneet ja kehittyneet. Ymmärrän (ainakin toivottavasti) taas hiukan paremmin, mistä varusteiden kohdalla ei voi tinkiä ja mitkä ovat makuasioita.

Tällä hetkellä Singaporen ostoslistalla on pari asiaa, joiden ostaminen tuntuu olevan Suomessa hiukan haastavaa johtuen rajallisesta valikoimasta (jolloin sovittaminen ei ole mahdollista tai ainakin vaatii odottelua ja asioiden lähettelyä edestakaisin).

Sporttilasit Vincent-Pyramiden huipulla

Tarvitsen uudet aurinkolasit. Sellaiset vuorikiipeilyyn optimoidut, jotka suojaavat myös sivusäteilyltä ja tuulelta. Olen tähän asti kiivennyt käyttäen ihan laadukkaita urheilulaseja, mutta viimeksi huomasin, etteivät niiden ominaisuudet ole riittävät vuorille. Sporttilasini ovat liian avoimet sivuilta, ja linssikin voisi olla parempi tähän käyttötarkoitukseen.

Minua kiinnostavat polarisoivat linssit, joissa on fotokromaattinen ominaisuus; valonsuodatus muuttuu vallitsevan UV-säteilytason mukaan. Eli linssi tummenee auringonvalon määrän lisääntyessä. Kestävyys on tietenkin ehdoton ominaisuus, ja olisihan se kiva, jos lasit olisivat vielä kivannäköiset (vaikkakin korkeuksissa turpoavien poskieni kanssa olen ylävuoristossa niin vekkuli näky, että luultavasti kaikki, mikä peittää, pukee).
Ainakin lyhyen tutkimukseni perusteella Suomesta saatava valikoima on suppeahko. Koska haluan sovittaa laseja ennen ostamista, on helppoa kääntää toiveikas katse Aasian suurkaupungin suuntaan.

Ja taas ne kengät.
Viime vuonna hankitut La Sportivan Trango -kiipeilykengät toimivat loistavasti kesäkiipeilyssä,

mutta Mont Blancin huipulla kylmä viima ja pakkanen jäädyttivät varpaat. Ihastuin kuitenkin Trangojen keveyteen ja käyttömukavuuteen siinä määrin, etten ainakaan toistaiseksi aio niitä myydä. Kaikenlaista kesäreissuakin saattaa olla edessä.

Elbrusin hyytäviin olosuhteisiin tarvitsen silti jykevämmät kengät. Jotta hankinta on järkevä ja palvelee myös jatkosuunnitelmia, haluan kengät, joilla pääsee reilusti yli 6000 metriin. Olen vertaillut La Sportivan Baruntse-, Spantik ja G2-malleja. Lisäksi esimerkiksi Scarpa- ja Lowa-merkeilläkin näyttäisi olevan kiinnostavia vaihtoehtoja. Otan mielelläni suosituksia vastaan!

janiina ojanen la sportiva trango vuorikiipeilykengät
Trangot olohuoneen matolla

Haastavaksi hankinnan tekee vaikeus päästä sovittamaan ylävuoristokenkiä, joita ei kyllä kokeilematta voi ostaa. Kiipeilyvarusteliikkeiden valikoimat ovat rajalliset ja ei ole itsestäänselvää, että liikkeet suostuvat tilaamaan kenkiä sovitettavaksi.

Tampereella on supermarketti, luultavasti ainoa sellainen Suomessa, jonka valikoimaan kuuluu mahtava määrä kiipeilyvarusteita. (Myyjä muuten kertoi, että kiipeilytarvikkeet ovat tulleet valikoimaan, koska eräs marketin työntekijöistä oli lajista kiinnostunut. Minusta se on loistava syy ottaa kiipeilytuotteet valikoimaan.)

Kyseinen kauppa on vain parin kilometrin päässä kotoani, joten voit uskoa, että varsin usein ruokaostoksilla kuluu hyvä tovi. Siellä minä hillun hyllyjen välissä hipelöimässä ja sovittelemassa ylävuoristokenkiä. Valikoima on kuitenkin sielläkin tuskallisen pieni isompien korkeuksien kenkiä ajatellen, ja siksi toivon Singaporessa pääseväni testaamaan eri vaihtoehtoja.

Tänään tehtiin jo hiukan matkasuunnitelmia. Totesin, että lienee viisasta jättää matkalaukkuun kunnolla tilaa. Muuten voi olla, että paluulennolla istuu leidi hellemekossa, virtaviivaisissa kiipeilylaseissa ja slalom-monoja muistuttavat järkälemäiset kengät jalassaan.

Vuorenvalloittajan tekniset varusteet

Tässä tekstissä esittelen teknisiä kiipeilyvarusteita, joilla aion kiivetä Mont Blancin huipulle. Luvassa tuotesijoittelua, joten jos olet sellaiselle allerginen, hyppää tämän tekstin ohi.

Kun ymmärsin, että kiipeilykuume on vienyt minut mennessään, ehkä pysyvästi, päätin, että haluan koota omat varusteet. Ensin ihan peruspaketin, jota voin sitten täydentää ja jatkokehittää sitä mukaa, kun haasteet kasvavat. Viime vuoden vuokrakenkäongelmat opettivat kovan läksyn varusteiden istuvuuden tärkeydestä. Samalla varusteet tuntuvat aika henkilökohtaisilta: kun oppii omien varusteiden toiminnallisuuden ja ominaisuudet, voi paremmin keskittyä itse kiipeilysuoritukseen.

Kevään aikana olen pikkuhiljaa selvitellyt asioita, saanut pintaraapaisun teknisen varustuksen loputtomaan skaalaan ja tehnyt hankintoja. Olen kysynyt paljon neuvoa ja huomannut, että oikeastaan kaikelle on monta koulukuntaa. Nyt olen noudattanut hyviltä tuntuvia neuvoja. Voi olla, että joudun jatkossa vaihtamaan jotain, mutta niinhän se taitaa olla aina. Vaikka uudet varusteet ovat kalliimpia ja jonkin verran vähän käytettyjä on saatavilla, tein päätöksen, että investoin nyt uusiin. Minulla on sen verran vähän kokemusta, etten uskalla luottaa omaan kykyyni tarkistaa käytetyn varusteen turvallisuutta. Koska minun pitää voida luottaa varusteiden varaan henkeni, en halua ottaa riskejä.

Janiina Ojanen valmistautuu vuorikiipeilyyn
Tätä on vähän vaikea selittää….kuinka te muut varustaudutte etätyöpäivään kotitoimistolla?

Vaatehuoneeni seinustalle on ilmestynyt muun muassa kasa varustenaurua, nauhalenkki, erilaisia sulkurenkaita, teleskooppivaellussauvat ja Climbing Technolgyn jäähakku. Se on Alpeille hyvin sopiva vaellushakku. Sauvat ovat Black Diamondin. Ne ovat mukavan kevyet ja menevät lyhyemmiksi kuin monet muut näkemäni. Taiteltavia en halunnut edes harkita. Itse käytän kiivetessä vain yhtä sauvaa. Vaelluksen aikana minusta on mukavampi pitää toinen käsi vapaana ja tarvittaessa voin käyttää hakkua ylärinteen puoleisena tukena. Ostin silti sauvat parina, jos vaikka innostun Halti-reissulla kokeilemaan kahta vaellussauvaa tasaisemmalla reitillä.

Kiipeilyvaljaani ovat Black Diamondin Momentum DS:t, jotka ovat kevyet ja sopivat sporttikiipeilyyn, jäälle ja vuorille. Valjaiden kanssa tuli hiukan säätöä kroppani mallin vuoksi. Jouduin vaihtamaan valjaat pienempiin XS–M-koon valjaisiin, koska vyötäröni on sen verran kapea, että isompien lannevyötä ei saanut tarpeeksi napakaksi. Minulla on kuitenkin sen verran kookkaat reisilihakset, että reisilenkkien säädöt ovat aika lähellä maksimia, kun laitan ne päälle maksimivaatetuksella.

Sama haaste liittyi kiipeilysäärystimiin. Ne ovat siis suojaamassa housuja jääraudoilta. Varsinkin väsymyksen alkaessa painaa, askellukseen tulee horjuvuutta, jolloin helposti jäärauta nirhaa kiipeilyhousut rikki. Jäärauta voi jäädä kiinni lahkeeseen ja aiheuttaa kaatumisen, mikä kaikessa viattomuudessaan voi olla jyrkemmällä rinteellä isommankin onnettomuuden alku.

Viimeksi käytin jesaria punttien ympärillä. Se toimi ihan auttavasti, mutta muutama läheltä piti -tilanne sattui housujen repeämisen suhteen ja teippi jätti rumat jäljet housuihin. Hankin Rabin säärystimet, jotka istuivat muuten hyvin, mutta pohkeeni ovat melkoiset pötikät ja taas kun kokeilin paksuimmalla varustuksella, aika napakaksi meni kiinnitys. Seuraava koko taas on liian iso. Täytyy varmaan lopettaa kyykkääminen salilla ja keskittyä kestävyystreeniin.

Olen ihan tohkeissani uudesta repustani. Vaude Simony -kiipeilyreppu on päheän turkoosi…. no, on siinä muitakin aika huikeita juttuja. Kunnon jämäkät kiinnitykset hakulle ja savoille, suojattu tasku jääraudoille eli pääsen viime vuoden joulukuusi-fiiliksestä, kun varusteet on kiinnitetty napakasti. Tilaa on 36+8 litraa eli riittävästi. Mutta ei niin paljon, että tulisi haalittua turhuuksia mukaan. Lantiovyö on optimoitu valjaisiin nähden hiertymien välttämiseksi, ja istuvuus tuntuu erinomaiselta. Tilasin repun sovittamatta netistä tutun työkseen kiipeilevän suosituksen perusteella, ja minusta tuntuu, että tämä oli oikein hyvä investointi. Niin ja muistinko sanoa, että se on rouhean turkoosi?

Säästin parhaan viimeiseksi. Ne kengät. Olen aina rakastanut kenkiä, mutta nyt ilo uusista jalkineista oli poikkeuksellisen suuri. Naureskellen kasvot halkaisevalle virneelleni Timo tallensi onnellisen ilmeeni, kun kannoin kenkä- ja jäärautalaatikoita kaupasta autoon.

Ennen ostopäätöstä selvittelin erilaisia vaihtoehtoja ja kyselin suosituksia monelta taholta. Halusin kengiltä istuvuutta, tukevuutta ja keveyttä. Halusin tässä kohtaa hyvät ylävuoristokiipeilyn yleiskengät, joiden ominaisuudet riittävät Alpeilla ja ehkä muuallakin kesäkiipeilyssä. Valitsin lopulta La Sportivan Trango Cube GTX:t. Ne ovat todella kevyet (vain 700 g per kenkä) ja käyvät kallioille, jäätikölle ja vuorivaellukseen. Eräs minulle tärkeä ominaisuus oli, että osan kengän kielestä saa irrotettua. Napakka istuvuus on tärkeää kaikissa tilanteissa. Kenkään ei voi jättää paljoa tilaa, koska muuten jalka liikkuu kävellessä, mikä voi aiheuttaa pahoja hiertymiä ja muita ongelmia, kuten olen oppinut. Samaan aikaan jalkani turpoaa jonkin verran, kun noustaan yli 4000 metriin. Siksi mahdollisuus saada kenkään lisätilaa kesken kiipeilyn on loistava juttu.

Jääraudoiksi valitsin Black Diamondin Serac Clipit. Testasin niitä kenkien kanssa ja ne tuntuivat loistavilta. Kipitettyäni jääraudoissa pitkin kaupan käytäviä, en vaan malttanut jättää niitä hyllyyn. Säädöt pitää vielä viimeistellä, mutta raudat istuvat napakasti ja kuvittelisin, että yksinkertainen kiinnitysmekanismi on helppo käyttää, vaikka sormet olisivat vähän jäässä ja varusteet lumisia.

Siinä tärkeimmät. Kypärä vielä puuttuu. Sen ehtii kesän aikana. Vaikka varusteet ovat vain kiipeilyn väline, kuten aiemmin totesinkin (tekstissä Rakkaudesta raskaisiin kenkiin?), on selvää, että niihin liittyy tiettyä magiikkaa.
Siis minulle.

Ei muille.

Se välillä unohtuu.
Timo suhtautuu tähän kaikkeen varsin kärsivällisesti. Mutta järjestäessämme kotia ystävien illanviettoa varten sain napakan palautteen:

– Oikeasti, kerää nyt nuo kengät ja raudat pois tuosta olohuoneen lattialta. Edes yhdeksi illaksi.

p.s. Jos haluat lukea, mitä tapahtui vuokrakenkien kanssa huiputuksessa, koko stoori on täällä: Monte Rosan valloitus alkaa!

Jos haluat tutustua kiipeilyvaatteisiini, niiden esittelyt löytyvät täältä: Näillä mennään! – Vuorenvalloittajan huiputusvarustelista

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén